30. lokakuuta 2016

Vastauksia teidän kysymyksiin

Moi! Mä haluaisin kiittää vielä kaikkia, jotka laittoivat mulle kysymyksiä kysymyspostaukseen. Tässä tulisivat nyt mun vastaukseni niihin. :-)

Miten kauan olet blogannut? Aloitin bloggaamisen vuoden 2014 joulukuussa, joten hieman alle 2 vuotta.

Mikä sai sut aloittamaan bloggaamisen? Oon aina tykännyt valokuvata, kirjoittaa ja lukea muiden blogeja ja jossain vaiheessa tulikin ajatus oman blogin perustamisesta. Muistan, että mua jännitti ihan hirveästi ja aluksi ajatus tuntui jopa ihan absurdilta. Mä aattelin olevani vain joku nobody pieneltä paikkakunnalta, jonka juttuja ei varmastikaan kukaan jaksaisi lukea. :-D Mutta rohkaistuin lopulta ja tässä sitä ollaan! Samoihin aikoihin mun kaveri aloitti myös bloggaamisen, joten sain häneltä vertaistukea.

Mikä on parasta bloggaamisesta? Kun on sellainen tosi inspiroitunut fiilis ja onnistuu tuottamaan omasta mielestään kivan postauksen! Mä olen myös kiitollinen ja aidosti iloinen joka ikisestä kommentista ja lukijasta, jotka mun blogiini löytää. ♥


Mikä on vaikeinta bloggaamisessa? Mulla meinaa välillä palaa hermot postauksen otsikon keksimisessä. :-D Postaus saattaa muuten olla täysin valmis, mutta otsikon keksiminen tuottaa tuskaa. Usein mietin myös, missä menee mun raja, kuinka henkilökohtaisia juttuja haluan blogissa kertoa. 

Minkälaisia blogeja tykkäät lukea? Tykkään lukea blogeja, joissa on suht' hyvälaatuisia ja isoja kuvia. Aihepiireinä tykkään eniten lifestyle-painoitteisista blogeista. Jotta blogi on mun mielestä mielenkiintoinen ei vaadita huippujännittävää elämää ja kalliita merkkitavaroita, vaan aito ja elämänmakuinen blogi kolahtaa muhun enemmän.

Ja lisäksi, mitkä ovat sun lempiblogit? :) Mun lempiblogeja ovat muun muassa Ella Ellersin, Annika Ollilan ja Laura Rossilan blogit. Näiden lisäksi luen monia muita blogeja. :-)

Mitkä kolme tavaraa ovat sellaisia, mitä ilman et tulisi toimeen edes yhtä päivää? Mulla ei oikeestaan tule mieleen yhtään sellasta tavaraa, jota ilman en pärjäisi yhtä päivää. Mutta jos pitäisi nimetä kolme tavaraa, joita ilman en mielelläni haluaisi olla, vastaan kännykkä, lompakko ja huulirasva.

Mitä syyslomasuunnitelmia sulla on? Mun syysloma loppui jo, joten teen sen sijaan pienen tiivistelmän siitä, mitä tuli tehtyä. Käytiin mun pikkusiskon kanssa Antti Tuiskun keikalla ja täytyy sanoa, että se oli mahtavan energinen keikka! Sitä seuraavana päivänä käytiin hieman shoppailemassa. Sitten iskikin se inhottava nuha, joten aika paljon tuli löhöiltyä kotisohvalla. Mun olo koheni onneksi parissa päivässä ja sovittiin kaverin kanssa tapaaminen Fazer-kahvilaan.

Mä tilasin porkkanakakkua ja mun kaveri tilasi sacherkakkua. Kummatkin maistuivat herkullisilta! Kahvilan sisustus oli myös mun mieleen. :-)

Paras lomamuistosi? Mulla on jäänyt mieleen muutaman vuoden takaiselta perhematka Turkkiin yksi upea ilta, jolloin oltiin rannalla auringonlaskun aikaan. Ihasteltiin sitä ja mä napsin kuvia.

Unelma lomakohde? Lämpimistä maista kiinnostavat Kreikka ja Barcelona, ei-niin-lämpimistä maista kiinnostavat Islanti, Iso-Britannia ja Sveitsi.

Oletko ajatellut koskaan perustaa you tube-kanavaa? Nääh, enpä oikeestaan. Ainakin tällä hetkellä riittää oma blogi.

Mitkä on sun kolme lempi somea? Instagram, Blogger ja Spotify

Mikä on paras paikka Turussa? :) Kaikkein kauneimmat auringonlaskut oon bongannut Uittamon rannalla, vakkariravintolat ovat Morrison's ja Pancho Villa, lempparikahvila on vielä hieman hakusessa (vinkkejä otetaan vastaan!) ja kivoimmat lenkkireitit kulkee Aurajoen varrella. Siinä hieman kaikenkarvaista listaa mun lempipaikoista Turussa. :-D

 photo IMG_0083-_zpsmfx9zneg.jpg
Tätä näkymää mä jäin kaipaamaan Uittamolta muuttaessani sieltä pois, nyyh
Mikä sai sut lähtemään valitsemallesi alalle? Lukion jälkeen mä päätin hakea sekä sosionomiksi ja lähihoitajaksi, sillä mun haaveena on työskennellä lasten kanssa. Pääsin opiskelemaan lähihoitajaksi yo-pohjaiselle, 2 vuotta kestävälle tutkinnolle. Tällä hetkellä menossa on vika vuosi ja opiskelen Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus -osaamisalaa. Oon työskennellyt jo melko paljon lasten parissa mm. seurakunnan ja TET-harjoittelujen kautta. Se tuntuu mielenkiintoiselta ja antoisalta työltä.

Ootko enemmän introvertti vaiko ekstrovertti? Mä koen olevani enemmän introvertti ja kirjoittelinkin asiasta enemmän täällä.

Lemppari meikkituote? Tää on paha, koska mun tekisi mieli sanoa ainakin kolme meikkituotetta, nimittäin ripsari, kulmatuote ja Lumenen CC-voide. Mut vastataan nyt kulmatuote, koska mun kulmat ovat luonnostaan tosi vaaleat.

Mikä on sun sellainen luottovaate? Mustat farkut, ne toimii melkein tilanteessa kuin tilanteessa.

Kuvaile tyyliäsi 5 sanalla. Rento, naisellinen, simppeli, mukava ja hillitty

Millaisissa kengissä viihdyt parhaiten? Niken Roshe One-tossut ovat olleet mun lempparit viime keväästä asti, kun sain ne käsiini jalkoihini.

 photo IMG_0051-_zpsmwdidinq.jpg
Näiden tennareiden ansiosta musta kuoriutui tennarityttö. Ihan parhaat kengät - niin mukavat ja kivan näköset!
Minne kauppaan ottaisit 100e lahjakortin? Miksi juuri sinne? H&M:ään, koska mä löydän sieltä aina jotain. Se on sellainen luottovaatekauppa, josta löytyy niin perusvaatteita kuin kausitrendejäkin. Lisäksi H&M Home:ssa on myöskin superkivoja juttuja!

Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Oma koti, poikaystävä ja kisut, perhe ja läheiset, kaverit, opiskelupaikka ja näiden lisäksi moni muukin asia

Nämä tyypit ♥

Miltä elämäsi tulee näyttämään 10 vuoden päästä? Jaa-a. Voi olla, että mä työskentelen silloin päiväkodissa tai ehkäpä mä oon äitiyslomalla, haha. :-D Olisi kiva, jos opiskelut olisivat jo ohitse tuolloin, vaikka onhan toki mahdollista, että opiskelen vielä viisikymppisenäkin. Voi olla, että asun silloin omakotitalossa.

Mikä on sun suurin haave? Hmm. Se tulee jo aikalailla ilmi mun edellisestä vastauksesta. Elikkä haaveilen perheestä, kouluttautumisesta, itselle mieluisan työpaikan löytymisestä, omakotitalosta (jossa täytyy olla sauna!) ja häistä. Nuo saattavat jonkun korvaan kuulostaa tylsältä, mutta mä haaveilen just niistä asioista. :-) 


T. Emilia

23. lokakuuta 2016

A little more kindness

Mä kävin viikko sitten mun pikkusiskoni kanssa yhdellä keikalla ja se päättyi yhdeksän maissa illalla, mikä on melko myöhään 11-vuotiaalle tytölle. Lähdettiin narikkaa kohti hakemaan meidän takkeja ja havaittiin, että siellä oli pitkät jonot. Asetuttiin yhden jonon perään ja jonoteltiin jonkin aikaa. Kun jono alkoi lyhentyä ja samalla meidän vuoro lähestyä, huomattiin meidän vieressä kolme noin nelikymppistä naista, jotka eivät olleet jonossa. Seuraavaksi yksi naisista tönäisi kyynärpäällään mun pikkusiskoa, eikä hän tehnyt elettäkään siirtyäkseen tai pahoitellakseen. Pian tuli meidän vuoromme ja menin tiskin luokse, mutta siinä vaiheessa se sama nainen tönäisi muakin ja kiilasi meidän viereemme. Loppujen lopuksi he saivat takkinsa ennen meitä ja nainen sanoi tyytyväisen oloisena ja naureskellen ystävilleen, että tämän vuoksi hän ei jonota.

Mä en edellä kertomassani tilanteessa alkanut räyhäämään naisille, vaikka vähän teki mieli. Olisin itsekin halunnut saada takkini nopeasti, jotta pikkusiskoni pääsisi kotiin nukkumaan. Sen sijaan tyydyin toteamaan pikkusiskolleni, että naisten käyttäytyminen oli ollut töykeää, mutta itse ei saa alentua sille tasolle.



Joskus onkin vaikeaa toimia ja käyttäytyä kohteliaasti toista kohtaan, jos tuntee itsensä loukatuksi. Silloin tasavertainen kohtaaminen ei onnistu täysin. Sä et voi kuitenkaan koskaan tietää toisen koko tarinaa, miksi hän käyttäytyy jollain tietyllä tavalla. Joskus syynä voi olla pelkästään huono päivä.

Täytyy myös muistaa, että on ihan eri asia antaa muiden ihmisten talloa sut ja käyttää hyväksi. Se ei ole koskaan hyväksyttävää. Voit olla hyvä ihminen ja silti sanoa "ei".




Mä pidän arvossa ystävällisyyttä, kohteliaita käytöstapoja ja kiltteyttä. Niimpä pyrin aina itse toimimaan kohteliaasti muita kohtaan. Useimmiten ne ovat ihan pieneltä tuntuvia juttuja, kuten kiitos-sanan levittäminen, oven avaaminen toiselle, bussikuskille moikkaaminen, hymy ja kuulumisten kysyminen.

Tietty joskus mullakin on huonompia päiviä, jolloin haluisin vain käpertyä viltin alle ja piiloutua maailmalta sekä muilta ihmisiltä. Niinä päivinä täytyy vain muistaa hengähtää hetken syvään ennen kuin tekee tai sanoo mitään, mitä myöhemmin katuisi. Toisaalta joskus voi käydä niin, että toinen ei huomioi tai arvosta hyviä tekoja. Tai ainakin tuntuu siltä. Mutta niistä jää ainakin itselle hyvä fiilis, eikä tarvitse potea omantunnontuskia nukkumaan mennessä.

Ihanaa sunnuntaita! :-)

T. Emilia

16. lokakuuta 2016

Kumma juttu X 8

● Kun oltiin ottamassa näitä kuvia, sanoin poikaystävälle, että mulle tulee paikasta mieleen ihan telepattimäki. Oikeesti siis tarkoitin teletappimäkeä.

● Viime viikolla joku vanha, huonoa suomen kieltä puhuva mies halusi mun ottavan hänestä kuvan limsa-automaatin vieressä (ja kyseessä ei ollut kiinalaisturisti :-D).





● Miksi Mikael Gabriel käyttää niin paljon "himmee"-sanaa?

● Mulla alkoi nyt syysloma ja BOOM niin alkoi myös inhottava nuhatauti. Miksi pitää sairastella just lomalla? Ei kiva.






● Mulla oli yhtenä päivänä koulussa eväänä Skyr-rahka ja aattelin syödä sen välkällä. Mun kaveri halusi käydä ostamassa koulun kahvilasta jotain syötävää ja menin hänen seurakseen. Mulla oli edelleen se kotoa otettu rahka kädessä, kun oltiin jonossa. Sitten me huomattiin, että siellä kahvilassa myytiin niitä samoja Skyr-rahkoja ja mä menin pieneen paniikkiin, jos mua pyydetään maksamaan mun rahka. Päätin hiippailla pois kahvilasta mahdollisimman huomaamattomasti, enkä "jäänyt kiinni".

● Heräsin yhtenä yönä siihen, että luulin silittäväni meidän kissaa ja mietin sen turkin tuntuvan oudolta. Oikeesti silitin mun vieressä nukkuvan poikaystävän päätä. :'-D




● Miksi joku on keksinyt kovat ja karheat vaatepesulaput? Ne kutittavat ja ärsyttävät ainakin mun ihoa.

● Mulla oli vähän aikaa sitten etsinnässä neulemekko (josta kirjoittelin postauksenkin) ja uusi lompakko entisen kulahtaneen tilalle, vaan eipä ole enää. Ajattelin, että etsinnöissä kestäisi oman aikansa, mutta löysinkin molemmat ja vieläpä hyvillä alennuksilla - lucky me!

Leppoisaa sunnuntaita! :-) 

Ps. Vielä tänään ja huomenna on mahis käydä heittämässä mulle kyssäreitä edelliseen postaukseen!

T. Emilia

10. lokakuuta 2016

Kysy multa!

Heippa!  Aattelin nyt pistää pystyyn mun blogihistorian ihkaekan kysymyspostauksen (jänskää!). Ootan innolla teidän kysymyksiänne, joten laittakaa rohkeasti kysymyksiä tulemaan. :-) Mun puolesta saa kysyä kaikesta - hyvän maun rajoissa tietenkin. Aikaa kysellä on viikko, eli 17.10. asti. Mulla on ensi viikolla syysloma, joten mulla on silloin hyvin aikaa paneutua kysymysten vastaamiseen. :-)



T. Emilia

6. lokakuuta 2016

Ihastus neulemekkoihin

Heips! Mulla on tällä hetkellä suuri ihastus neulemekkoja kohtaan. Mun kaapista ei itseasiassa löydy yhtäkään kappaletta kyseistä vaatetta. Tyyliltään mekko saisi olla rento ja löysähkö, eikä ihan ihonmyötäinen. Olisi kiva, että neule olisi hieman paksumpaa. En myöskään välittäisi poolokauluksesta, koska se jotenkin ärsyttää mun ihoa ja tuntuu joskus jopa kuristavalta. Värimaailmasta houkuttelisi eniten harmaa.

Keräsin muutamia inspiskuvia Pinterestistä ja sen jälkeen päädyin tsekkaamaan nettikauppojen tarjontaa (petollista, I know). Voisin nimittäin kuvitella nuo kaikki kolme nettikaupastani löytämääni mekkoa vaatekaappiini. Mutta katsotaan nyt, aina on kiva haaveilla... :-D

Yllä olevat kuvat: Pinterest

T. Emilia

1. lokakuuta 2016

Värikästä

Moi! Syksyn ruska on varmaankin tällä hetkellä parhaimmillaan ja mun onkin ollut pakko käydä kuvailemassa ulkona jo kolmena viikonloppuna peräkkäin. Elikkä lisää kuvia on varmasti tulossa...

Mä annan kuvapläjäyksen puhua puolestaan ja siirryn itse katsomaan uusintaa eilisestä Vain Elämää-jaksosta! Mä tykästyin ainakin Chisun versioon Polte-biisistä. Onko joku muukin muuten katsonut kyseistä sarjaa? :-D








T.Emilia