Kaikista ei tuu huippukirurgeja

Kaikista ei tosiaankaan tule huippukirurgeja, insinöörejä tai suuryrityksen johtajia. Ja se on mun mielestä täysin ok. Tähän viikkoon mennessä en ollut kuullut alentavia kommentteja mun lähihoitajan koulutuksesta, vaan sitä vastoin ihmiset ovat olleet iloisia mun puolesta. Mutta toissapäivänä sain kuulla kaveriltani, että eräs luokkakaverini yläasteelta oli ihmetellyt, miten minusta, joka oli yläasteella niin fiksu, oli tullut näin tyhmä. Tämä kommentti perustui vain ja ainoastaan mun nykyiseen opiskelupaikkaani.




Vielä yläaste- ja lukioaikoina mä uskoinkin meneväni ihan varmasti opiskelemaan yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Mun ajatusmaailmassa amikset olivat niin sanotusti alempaa sakkia, jos ollaan täysin rehellisiä. Oon edelleen sitä mieltä, että lukio on hyvä yleissivistävä koulutus. Mutta nykyään ajattelen ihan eri tavalla ammattikoulusta.

Lukion viimeisenä keväänä mä hain sosionomiksi AMK:iin ja mun unelma olisi ollut päästä sinne. Yhtenä iltana päädyin selaamaan Opintopolusta myös muita koulutuksia ja törmäsin lähihoitajakoulutukseen. En ollut koskaan pitänyt sitä koulutusta vaihtoehtona, mutta lukiessani koulutukseen sisältyviä opintoja kiinnostuin välittömästi. Siinäkin vaiheessa kuitenkin mietin vielä, olisko noloa hakea amikseen. Tuntui, että kaikki muut ikätoverit hakivat vain korkeakouluihin tai päättivät pitää välivuoden miettien omaa juttuaan. Onneksi päädyin hakemaan lähihoitajaksi, koska en päässyt opiskelemaan sosionomiksi.




Aluksi opiskelupaikka amiksesta tuntui "jämävaihtoehdolta" ja siltä kuin joutuisin tyytymään johonkin huonompaan paikkaan. Tämän vuoksi mua jopa tietyllä tapaa jännitti ja nolotti kertoa ihmisille, että jatkan lukiosta amikseen. Mietinkin vaihtoehtoa jättää koulu kesken ja hakea uudestaan ammattikorkeakouluun. Lopulta päädyin siihen, että käyn koulun läpi, koska se kestää vain kaksi vuotta ja siitä saa ammatin. Seuraavaksi alkoikin pohdinta ja muiden utelut siitä, mitä aion tehdä tämän koulun jälkeen. Ennen vastasin jatkavani ehdottomasti korkeakouluun, etten vain jämähdä "pelkästään" lähihoitajatutkintoon. Tämä kaikki saattaa kuulostaa jonkun korviin ihan hirveän suppealta, itseään alentavalta ja lähes älyttömältä ajatusmaailmalta - ja niin myös nykyään munkin.

Tällä hetkellä oon täysin sinut opiskelupaikkani kanssa. Haluan myös pitää mieleni avoimena. Miksi mun olisi pakko jatkaa mihinkään? Entä jos teen vuoden tai kaksi töitä välissä? Mitä jos haluankin opiskella jotain ihan muuta?

Mun mielestä jokainen saa opiskella juuri sitä, mikä tuntuu omalta. Nykymaailmassa tuntuu olevan jopa yleinen ongelma, ettei tiedetä, mitä halutaan opiskella. Mun mielestä myös välivuoden pitäminen on hyvä vaihtoehto, mikäli koulutuspaikkaa ei irtoa tai löydy. Se mitä sä opiskelet tai teet työksesi ei kerro susta kaikkea, eikä siitä voi päätellä sun ÄO:tä. Tai siis tietty koulutusaloihin ja ammatteihin on omat vaatimuksensa, but you know what i mean.

Mun mielestä on vain äärettömän hienoa, jos uskaltaa tehdä elämässään sitä, mikä tuntuu omalta. Mä en halua antaa tietämättömyyden, vinksahtaneiden stereotypioiden ja ajatusmallien lannistaa tai rajoittaa mua. En enää.

"Think for yourself. Trust your own intuition. Another's mind isn't walking your journey, you are."

Mahtavaa viikonloppua teille kaikille mahtaville tyypeille! ♥

T. Emilia