15. syyskuuta 2016

Tik tak

Tällä kertaa kyse ei ole bändistä, vaikka otsikosta voisikin niin päätellä (heh, olinpas mä hauska), vaan mun uudesta rannekellosta. Kirjoitin vähän aikaa sitten blogiinkin, että mun muovinen halppisrannekelloni hajosi jokin aika sitten. Jotenkin olo on tuntunut ilman rannekelloa oudolta ja avuttomaltakin, koska rannekellosta on niin kätevä katsoa aikaa. En myöskään käytä nykyään juurikaan rannekoruja. Rannekello toimii siis mulla asusteena. 

Olin haaveillut nahkaisesta ja ajattoman kauniista rannekellosta jo ennen entisen rannekelloni hajoamista, joten päätin vihdoinkin tehdä asialle jotain. Pähkäilin pitkään Daniel Wellingtonin ja Clusen kellojen välillä ja lopulta mun ostoskoriini päätyi Clusen kello. Yksi syy, miksi halusin mieluummin Clusen on se, että Wellingtonin kelloja tuntuu näkyvän vähintään joka toisen ohikulkijan ranteessa. :-D 


Tuumiskelin myös, otanko kellon mustalla vai harmaalla rannekkeella. Valitsin mustan, koska (noh kaikkihan sen pystyvät arvaamaan) se on varma värivalinta. Mutta jos satun ihastumaan toisen väriseen rannekeeseen, niitä pystyy onneksi vaihtamaan! Esimerkiksi nämä vaihtoehdot ovat houkuttelevia harmaa ja viininpunainen. Kellon yksityiskohdat halusin hopeisina, koska multa löytyy enemmän hopeisia koruja kuin kultaisia. Tykkään tästä kellosta ihan älyttömästi ja otinkin sen heti käyttöön!

Toimitus oli ilmainen ja paketti saapui postiluukkuun kolmessa päivässä. :-)



Mitä pidätte mun uudesta rannekellosta? Löytyykö teiltä sattumoisin Clusen kelloa? :-)

T. Emilia

9 kommenttia:

  1. Mukavan yksinkertaisen tyylikäs kello :) Hirveen harvalla tuntuu olevan kelloja, varsinkin naisilla, vaikka se on yhä älypuhelin aikanakin hyvä asuste, ei tarvi sitä puhelinta joka väliin kaivaa esille. Itellä on vieläkin käytössä mummolta rippilahjaksi 13 vuotta sitten saatu kultadupleekello, joka on aina kädessä, mutta haaveilen Raymond Weilin Noemia-kellosta. Vaikka vaihtelu on kivaa, en välitä rihkamakelloista (siksi vähän mietin että miten niin joka ihmisellä on Daniel Wellingtonin kelloja, minusta kun se ei ole merkkikello xD) joten olen pärjäillyt tuolla nykyisellä. Sillä on niin paljon tunnearvoa, että vaikka joskus hommaisin uuden kellon, niin varmasti tulisi silti käytettyä tuota arkena. Paras ja käytännöllisin muisto mummo-vainaasta vuonna -91 saadun keittokirjan ohella!

    VastaaPoista
  2. Unohdinpa sanoa, mutta siis halvaksi kelloksi tämä on oikein kaunis. https://clusestore.fi/kellot/la-boheme-rose-gold-whitepink Koska vaaleanpunainen :D Huomattavasti pienemmällä kellotaululla voisin ostaa, että olisi sitä vaihtelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo simppeli tyylikkyys kolahti heti muhun! Halusinkin ostaa kellon, jota tulen varmasti käyttämään. :-D Kuulostaa hienolta, että pidät mummoltasi saamaa kelloa, sillä on varmasti tunnearvoa. Itsekin pidän päivittäin mummiltani rippilahjaksi saamia korvakoruja. :-)

      Tuo bongaamasi vaaleanpunainen kello on suloinen ja naisellinen! :-)

      Poista
  3. Onpa kivan näkönen kello, käytännöllinen ja simppeli. Miten en oo tuohon merkkiin aiemmin törmännytkään? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, tykkään itekin! Jaa-a, mut kiva jos esittelin sulle uuden merkin. :-)

      Poista
  4. Itsekään en ole kuullut tästä merkistä, mutta kello on todella kaunis ja simppeli! Voisin ostaa itsekin:)Olikos tuolla paljon hintaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että kello miellytti sunkin silmää. :-) Hintaa kellolla oli 89,95 euroa, eli samaa hintaluokkaa kuin esim. Daniel Wellingtonin kellot.

      Poista
  5. Clusen kellot on kyllä niin ihanan simppeleitä! Nätti toi sun kello

    VastaaPoista

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥