Valmistuin koulusta

Täällä kirjoittelee valmistunut lähihoitaja, wohoo! Hain todistuksen torstaina ja silloin iski tajuntaan, että tämä koulu oli nyt tässä. :-D Ihan mahtava fiilis, että voin nyt hakea pätevänä henkilönä sellaisiin töihin, jotka kiinnostavat mua aidosti.

Tähän viikkoon on mahtunut kaikennäköisten asioiden hoitamista, pääsykokeisiin lukemista ja rentoutumista koulun loppumisen kunniaksi. Tai no, rentoutuminen on lähinnä jäänyt ajatuksen tasolle, koska mä stressaan niin paljon pääsykokeita, työjuttuja, raha-asioita ja kaikkea muuta mahdollista. Oikeastaan mulla on tällä hetkellä kaikki asiat todella hyvin. Hoidin viimeisen työssäoppimiseni niin hyvin, että oon saanut tehdä siellä paikassa satunnaisia sijaisuuksia ja sain sieltä kesätyön. Jostain syystä mun on silti tosi vaikeeta luottaa tulevaisuuteen ja siihen, että kaikki järjestyy. Kaikki on vaan tällä hetkellä niin avoinna. Onneksi mun ympärillä on ihmisiä, jotka tukevat ja jaksavat kuunnella mun stressin purkauksia. ♥




Postauksen kuvat ovat jo muutaman viikon takaa, kun mun kaveri kävi kyläilemässä. Mun aikeissa olisi tänään tehdä uudestaan tota samaa sitruunajuustokakkua, koska mun porukat tulevat huomenna kahvittelemaan meille mun valmistumisen kunniaksi. Jos jotakuta kiinnostaa kakun resepti, se löytyy täältä. :-)

Ihanaa pääsiäistä!

T. Emilia

Ei oo häpee olla herkkis

Mä bongasin jokin aika sitten lehdestä mielenkiintoisen jutun erityisherkkyydestä ja samaistuin hyvin vahvasti moniin siinä mainittuihin asioihin. Kiinnostuin aiheesta sen verran paljon, että päätin etsiä siitä lisää tietoa ja rustata aiheesta tulleita ajatuksiani ylös. :-)

Erityisherkkä havainnoi syvällisemmin sekä ympäröivää että omaa sisäistä maailmaansa. Kyseessä on synnynnäinen, normaali hermojärjestelmän herkkyys aistia, havaita ja reagoida asioihin tavanomaista voimakkaammin. Tutkimusten mukaan noin 15–20 % ihmisistä on erityisherkkiä. Koska erityisherkkyys ei ole diagnosoitavissa, mä en voi sanoa täysin varmaksi olevani erityisherkkä. Useimmat herkkyystestit ovat kuitenkin antaneet siihen viittavia tuloksia ja mä tunnistan itsessäni paljon erityisherkälle ominaisia piirteitä.

Mä koen, että mulla erityisherkkyys näyttäytyy enemmän emotionaalisella puolella. Mä oon aina ollut luonteeltani tosi pohdiskeleva, empaattinen ja herkkä tyyppi. Mä pähkäilen asioita rauhassa monesta eri näkökulmasta, ennen kuin kiiruhdan tekemään päätöksiä. Mä myös ajaudun usein asioiden liialliseen murehtimiseen ja stressaamiseen, koska haluan tehdä asiat tunnollisesti. Mä en halua epäonnistua tai tehdä virheitä.

Lisäksi mä huomaan herkästi toisen ihmisen mielialan esim. äänensävystä tai kasvojen ilmeistä, vaikka toinen yrittäisi peitellä sitä. Mä koen, että mun herkkyyteni auttaa mua ymmärtämään ihmisiä, ja siten se helpottaa toimeentulemista eri tyyppisten ihmisten kanssa.




Aiemmin mä oon kokenut herkkyydestäni huonommuuden ja häpeän tunnetta. Mä oon ajatellut, että mun pitäisi kovettaa itseäni, jottei kukaan näe, kuinka heikko ja haavoittuvainen mä olen. Herkkyyteen liittyy kuitenkin monia vahvuuksia. Jotenkin koen, että ne tunteikkaat kokemukset tekee elämisestä vieläkin merkityksellisempää. Omaa herkkyyttään ei siis tarvitse hävetä tai yrittää piilotella. Mä pyrinkin nykyään olemaan ymmärtäväisempi ja armollisempi itseäni kohtaan. On tärkeetä oppia kuuntelemaan itseään, löytää omat rajat ja pitää huolta riittävästä levosta ja rentoutumisesta.

Erityisherkkyys on ollut aika paljonkin esillä mediassa viimeaikoina ja tämän takia aihe tuntuu saaneen lähes trendi-ilmiön tittelin. Jotkut uskovat vahvasti erityisherkkyyden olemassaoloon ja osa taas pitää erityisherkkyyttä ihan höpöhöpöpuheena ja ylidiagnosoimisena. Ihmismieli onkin sellainen aihe, josta riittää lukemattomasti erilaisia teorioita ja mielipiteitä.

Heräsikö sulle jotain ajatuksia aiheesta?
Koetko sä mahdollisesti olevasi erityisherkkä?

Pääset tekemään herkkyystestin tästä!

Lähteenä käytetty: http://www.hspelamaa.net/

T. Emilia

Nyt ketuttaa

... etten pääse haluamaani työssäoppispaikkaan, eli perhe-tai lastensuojelutyöhön. Aion mennä heti maanantaina kysymään opettajalta, miksi en pääse sinne. Mulla on nimittäin hyvä todistus, tarpeeksi ikää (noihin paikkoihin ei juurikaan haluta alle 20-vuotiaita), paikasta olisi ollut hyötyä mun mahdollisten jatko-opintojen kannalta yms.

... pieleen mennyt kakku. Tai no, muuten kakku oli onnistunut, mutta kekseistä tehty pohja mureni ihan täysin.

... etten jaksanut nähdä kavereita, vaikkei mulla ollut mitään sen kummempaa syytä siihen.

... tietynlainen epävarmuus blogin suhteen. Mulla on tällä hetkellä sellainen fiilis, etten oikein tiedä, millaisen blogin mä haluan. Oon muokannut viime aikoina ulkoasuakin aika tiuhaan tahtiin, vaikkakin melko pieniä muutoksia. Nyt mä oon ehkä tyytyväinen. Ehkä. :-D

... ulkona oleva sää. Viime aikoina on ollut tosi harmaata ja päivän valoisa hetki on edelleen tosi lyhyt.

... että en ole tehnyt yhtä etätehtävää, vaikka mulla olisi ollut vaikka kuinka paljon aikaa tehdä sitä nyt viikonloppuna. 

... oma aikaansaamattamuus yleisesti ottaen. Esimerkiksi tiskipöydällä oli äsken vino pino tiskejä, mutta mä en vaan saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja tiskattua. Noh, poikaystävä tiskasi ne ja sen lisäksi keitti vielä kahvit. Ja mä vaan istun sohvalla kirjoittamassa tätä postausta ja märehdin samalla aikaansaamattomuuttani...

... tulevaisuuden epävarmuus. Mä valmistun lähihoitajaksi huhtikuun alussa, mutta entäs sitten sen jälkeen? I have no idea. Tai siis tiedän, mitä haluisin tehdä, mutta on eri asia päästä kouluun tai saada töitä. Toivottavasti jostain tärppäisi paikka mulle.

Tällaisia ketutuksen aiheita suhisee mun päässä tällä hetkellä. Auttoi kummasti pelkästään näiden kirjoittaminen ylös, kun saa purkaa ne pois mielestä. Mä myös tiedän, että murehdin ihan liikaa turhia asioita, näistäkin osa on oikeesti aika naurettavia. Sitä paitsi murehtiminen ei oikeastaan edes edistä ongelmien ratkomista, vaan asioiden eteen työskenteleminen. Ehkäpä mä aloitan seuraavaksi tekemään sitä etätehtävää, että saan yhden jutun pois ketutuslistalta!
Huomenna alkaa uusi viikko - toivon mukaan paremmin fiiliksin! :-)

"Some days life is all about your dreams, hopes and visions for the future. 

But there are some days where life is just about putting one foot in front of the other.

And that's okay."

T. Emilia

A little more kindness

Mä kävin viikko sitten mun pikkusiskoni kanssa yhdellä keikalla ja se päättyi yhdeksän maissa illalla, mikä on melko myöhään 11-vuotiaalle tytölle. Lähdettiin narikkaa kohti hakemaan meidän takkeja ja havaittiin, että siellä oli pitkät jonot. Asetuttiin yhden jonon perään ja jonoteltiin jonkin aikaa. Kun jono alkoi lyhentyä ja samalla meidän vuoro lähestyä, huomattiin meidän vieressä kolme noin nelikymppistä naista, jotka eivät olleet jonossa. Seuraavaksi yksi naisista tönäisi kyynärpäällään mun pikkusiskoa, eikä hän tehnyt elettäkään siirtyäkseen tai pahoitellakseen. Pian tuli meidän vuoromme ja menin tiskin luokse, mutta siinä vaiheessa se sama nainen tönäisi muakin ja kiilasi meidän viereemme. Loppujen lopuksi he saivat takkinsa ennen meitä ja nainen sanoi tyytyväisen oloisena ja naureskellen ystävilleen, että tämän vuoksi hän ei jonota.

Mä en edellä kertomassani tilanteessa alkanut räyhäämään naisille, vaikka vähän teki mieli. Olisin itsekin halunnut saada takkini nopeasti, jotta pikkusiskoni pääsisi kotiin nukkumaan. Sen sijaan tyydyin toteamaan pikkusiskolleni, että naisten käyttäytyminen oli ollut töykeää, mutta itse ei saa alentua sille tasolle.



Joskus onkin vaikeaa toimia ja käyttäytyä kohteliaasti toista kohtaan, jos tuntee itsensä loukatuksi. Silloin tasavertainen kohtaaminen ei onnistu täysin. Sä et voi kuitenkaan koskaan tietää toisen koko tarinaa, miksi hän käyttäytyy jollain tietyllä tavalla. Joskus syynä voi olla pelkästään huono päivä.

Täytyy myös muistaa, että on ihan eri asia antaa muiden ihmisten talloa sut ja käyttää hyväksi. Se ei ole koskaan hyväksyttävää. Voit olla hyvä ihminen ja silti sanoa "ei".

Mä pidän arvossa ystävällisyyttä, kohteliaita käytöstapoja ja kiltteyttä. Niimpä pyrin aina itse toimimaan kohteliaasti muita kohtaan. Useimmiten ne ovat ihan pieneltä tuntuvia juttuja, kuten kiitos-sanan levittäminen, oven avaaminen toiselle, bussikuskille moikkaaminen, hymy ja kuulumisten kysyminen.

Tietty joskus mullakin on huonompia päiviä, jolloin haluisin vain käpertyä viltin alle ja piiloutua maailmalta sekä muilta ihmisiltä. Niinä päivinä täytyy vain muistaa hengähtää hetken syvään ennen kuin tekee tai sanoo mitään, mitä myöhemmin katuisi. Toisaalta joskus voi käydä niin, että toinen ei huomioi tai arvosta hyviä tekoja. Tai ainakin tuntuu siltä. Mutta niistä jää ainakin itselle hyvä fiilis, eikä tarvitse potea omantunnontuskia nukkumaan mennessä.

Ihanaa sunnuntaita! :-)

T. Emilia

Kumma juttu X 8

● Kun oltiin ottamassa näitä kuvia, sanoin poikaystävälle, että mulle tulee paikasta mieleen ihan telepattimäki. Oikeesti siis tarkoitin teletappimäkeä.

● Viime viikolla joku vanha, huonoa suomen kieltä puhuva mies halusi mun ottavan hänestä kuvan limsa-automaatin vieressä (ja kyseessä ei ollut kiinalaisturisti :-D).

● Miksi Mikael Gabriel käyttää niin paljon "himmee"-sanaa?

● Mulla alkoi nyt syysloma ja BOOM niin alkoi myös inhottava nuhatauti. Miksi pitää sairastella just lomalla? Ei kiva.

● Mulla oli yhtenä päivänä koulussa eväänä Skyr-rahka ja aattelin syödä sen välkällä. Mun kaveri halusi käydä ostamassa koulun kahvilasta jotain syötävää ja menin hänen seurakseen. Mulla oli edelleen se kotoa otettu rahka kädessä, kun oltiin jonossa. Sitten me huomattiin, että siellä kahvilassa myytiin niitä samoja Skyr-rahkoja ja mä menin pieneen paniikkiin, jos mua pyydetään maksamaan mun rahka. Päätin hiippailla pois kahvilasta mahdollisimman huomaamattomasti, enkä "jäänyt kiinni".

● Heräsin yhtenä yönä siihen, että luulin silittäväni meidän kissaa ja mietin sen turkin tuntuvan oudolta. Oikeesti silitin mun vieressä nukkuvan poikaystävän päätä. :'-D

● Miksi joku on keksinyt kovat ja karheat vaatepesulaput? Ne kutittavat ja ärsyttävät ainakin mun ihoa.

● Mulla oli vähän aikaa sitten etsinnässä neulemekko (josta kirjoittelin postauksenkin) ja uusi lompakko entisen kulahtaneen tilalle, vaan eipä ole enää. Ajattelin, että etsinnöissä kestäisi oman aikansa, mutta löysinkin molemmat ja vieläpä hyvillä alennuksilla - lucky me!

Leppoisaa sunnuntaita! :-) 

Ps. Vielä tänään ja huomenna on mahis käydä heittämässä mulle kyssäreitä edelliseen postaukseen!

T. Emilia

Omaa aikaa

Tiiättekö, kun on sellaisia tyyppejä, jotka ovat koko ajan menossa, harrastamassa lajeja joogasta bootcamppiin ja osallistumassa kaiken maailman kissanristiäisiin? Sitten on tällaisia tyyppejä kuin mä, jotka kaipaavat aika paljon omaa rauhaa ja tilaa. 

Mietin joskus, onko mussa jotain vikaa, kun mua ei välillä huvita tai en jaksa nähdä ihmisiä? Olenko tylsä, kun nautin kotona hengailusta? Miksi mun on niin vaikeaa avata suuni hiemankin suuremmassa ihmisryhmässä? Vaivaanko joskus liikaa päätäni ajatuksilla ja murehtimisilla?

Mun on saatava omaa aikaa, jotten tavallaan pala loppuun. Enkä tarkoita tällä, ettenkö välittäisi muiden seurassa olemisesta. Ehei, nautin todella paljon kaverieni kanssa keskustelemisesta, kahvittelusta ja juhlimisestakin. Tarvitsen vain niiden vastapainoksi tarpeeksi aikaa itselleni. Lisäksi pidän siitä, että arjessa on rutiineja ja menot suunnitellaan hyvissä ajoin, jotta voin tavallaan "valmistua niihin henkisesti". Mun mielestä oli esimerkiksi kamalan kuormittavaa tehdä työssäoppimisen aikana vuorotyötä, jolloin työajat vaihtelivat päivittäin, vaikka toiset eivät ole moksiskaan moisesta. Tietysti välillä on kivaa tehdä jotain spontaanisti ja rikkoa rutiineja. 

Oon nyttemmin oppinut tiedostamaan ja hyväksymään mun luonteenpiirteeni. Pidänkin koko ajan hieman silmällä, ettei kalenterini ole aivan täynnä menoja ja tapaamisia. Ja ymmärrän nyt, että siinä ei ole mitään väärää. 

Joku saattoi tunnistaa tekstistä introvertille ominaisia piirteitä ja koenkin ehdottomasti olevani luonteenpiirteiltäni enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Sveitsiläisen psykologin Carl Jungin mukaan introvertit ovat ihmisiä, joille sisäinen maailma on huomattavasti ulkoista maailmaa tärkeämpi. Tämän takia he väsyvät sosiaalisessa kanssakäymisessä ja latautuvat yksin ollessaan. Ekstroverttien psyyke taas toimii täysin päinvastaisesti.

Koulun alettua tämä aihe tuntui itselle ajankohtaiselta, koska koulu vaatii loppujen lopuksi aika paljon sosiaalista kanssakäymistä. Ensinnäkin koulussa kohtaa väistämättä suuren määrän ihmisiä ja lisäksi on ryhmä- ja paritöitä, keskusteluharjoituksia jne. Usein koulupäivän jälkeen oonkin melko puhki ja illanvietto rauhallisissa merkeissä on ihan parasta. :-D

Löytyykö ruudun takaa kenties muita introverttejä? :-)

Ps. Jos sua kiinnostaa testata, ootko enemmän introvertti vai ekstrovertti, klikkaa itsesi tästä introvertit.net:in testiin! :-)

T. Emilia

Kaikista ei tuu huippukirurgeja

Kaikista ei tosiaankaan tule huippukirurgeja, insinöörejä tai suuryrityksen johtajia. Ja se on mun mielestä täysin ok. Tähän viikkoon mennessä en ollut kuullut alentavia kommentteja mun lähihoitajan koulutuksesta, vaan sitä vastoin ihmiset ovat olleet iloisia mun puolesta. Mutta toissapäivänä sain kuulla kaveriltani, että eräs luokkakaverini yläasteelta oli ihmetellyt, miten minusta, joka oli yläasteella niin fiksu, oli tullut näin tyhmä. Tämä kommentti perustui vain ja ainoastaan mun nykyiseen opiskelupaikkaani.




Vielä yläaste- ja lukioaikoina mä uskoinkin meneväni ihan varmasti opiskelemaan yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Mun ajatusmaailmassa amikset olivat niin sanotusti alempaa sakkia, jos ollaan täysin rehellisiä. Oon edelleen sitä mieltä, että lukio on hyvä yleissivistävä koulutus. Mutta nykyään ajattelen ihan eri tavalla ammattikoulusta.

Lukion viimeisenä keväänä mä hain sosionomiksi AMK:iin ja mun unelma olisi ollut päästä sinne. Yhtenä iltana päädyin selaamaan Opintopolusta myös muita koulutuksia ja törmäsin lähihoitajakoulutukseen. En ollut koskaan pitänyt sitä koulutusta vaihtoehtona, mutta lukiessani koulutukseen sisältyviä opintoja kiinnostuin välittömästi. Siinäkin vaiheessa kuitenkin mietin vielä, olisko noloa hakea amikseen. Tuntui, että kaikki muut ikätoverit hakivat vain korkeakouluihin tai päättivät pitää välivuoden miettien omaa juttuaan. Onneksi päädyin hakemaan lähihoitajaksi, koska en päässyt opiskelemaan sosionomiksi.




Aluksi opiskelupaikka amiksesta tuntui "jämävaihtoehdolta" ja siltä kuin joutuisin tyytymään johonkin huonompaan paikkaan. Tämän vuoksi mua jopa tietyllä tapaa jännitti ja nolotti kertoa ihmisille, että jatkan lukiosta amikseen. Mietinkin vaihtoehtoa jättää koulu kesken ja hakea uudestaan ammattikorkeakouluun. Lopulta päädyin siihen, että käyn koulun läpi, koska se kestää vain kaksi vuotta ja siitä saa ammatin. Seuraavaksi alkoikin pohdinta ja muiden utelut siitä, mitä aion tehdä tämän koulun jälkeen. Ennen vastasin jatkavani ehdottomasti korkeakouluun, etten vain jämähdä "pelkästään" lähihoitajatutkintoon. Tämä kaikki saattaa kuulostaa jonkun korviin ihan hirveän suppealta, itseään alentavalta ja lähes älyttömältä ajatusmaailmalta - ja niin myös nykyään munkin.

Tällä hetkellä oon täysin sinut opiskelupaikkani kanssa. Haluan myös pitää mieleni avoimena. Miksi mun olisi pakko jatkaa mihinkään? Entä jos teen vuoden tai kaksi töitä välissä? Mitä jos haluankin opiskella jotain ihan muuta?

Mun mielestä jokainen saa opiskella juuri sitä, mikä tuntuu omalta. Nykymaailmassa tuntuu olevan jopa yleinen ongelma, ettei tiedetä, mitä halutaan opiskella. Mun mielestä myös välivuoden pitäminen on hyvä vaihtoehto, mikäli koulutuspaikkaa ei irtoa tai löydy. Se mitä sä opiskelet tai teet työksesi ei kerro susta kaikkea, eikä siitä voi päätellä sun ÄO:tä. Tai siis tietty koulutusaloihin ja ammatteihin on omat vaatimuksensa, but you know what i mean.

Mun mielestä on vain äärettömän hienoa, jos uskaltaa tehdä elämässään sitä, mikä tuntuu omalta. Mä en halua antaa tietämättömyyden, vinksahtaneiden stereotypioiden ja ajatusmallien lannistaa tai rajoittaa mua. En enää.

"Think for yourself. Trust your own intuition. Another's mind isn't walking your journey, you are."

Mahtavaa viikonloppua teille kaikille mahtaville tyypeille! ♥

T. Emilia

Ei hävittävää

Mitä jäin kaipaamaan entisestä kämpästä?

Näkymää ainokaisesta ikkunastani, merenrantaa, metsää ja pihalla könöttävää puusaunaa. 

Voi, miten henkeäsalpaavan kauniita auringonlaskuja mä sainkaan todistaa rannalla ja omasta ikkunastani. 

Usein tuli myös lähdettyä läheiseen metsään kameran kera tai ilman haukkaamaan raitista ilmaa ja inspiraatiota.

Nämä olivat kaikki asioita, joiden avulla pystyin pakenemaan neljän seinän sisällä ajoittain syntyviä ahdingon ja yksinäisyyden tunteita vastaan. 

Muutettuani uuteen asuntoon, jouduin tavallaan luopumaan näistä itselle tärkeiksi muodostuneista henkirei'istä.

Toisaalta nyt on kolme ikkunaa, oma piha, joenranta ja hiekoitettu lenkkireitti sen varrella ja isompi kylpyhuone.

Lisäksi sain jotain, jonka koen vielä tärkeämmäksi kuin mikään edellä mainittu.

Nimittäin saan nyt jakaa kodin ihanan tyypin kanssa. 

Sellaisen, joka herää arkiaamuisin mun kanssa juomaan kahvit, vaikka hän voisi jatkaa vielä nukkumista. 

Sellaisen, joka antaa tiukan halin, kun musta tuntuu, että kaikki menee pieleen. 

Ja saa mut vielä uskomaan, että kaikki tulee vielä menemään hyvin.

Koti tuntuu enemmän kodilta, kun sen saa jakaa toisen kanssa. 

♥♥ 

T. Emilia

6 niksiä stressin tainnuttamiseen

Moikka! Kirjoitin noin kuukausi sitten postauksen mun stressi-ja murehtimiskierteestäni (postauksen voi lukea täällä). Tällä kertaa jaan teille mun vinkit tämän kierteen lopettamiseksi. Jokaisella on omat murheen aiheuttajansa, joten niihin myös tepsivät erilaiset keinot. Nämä seuraavat keinot ovat toimineet mulla ja toivottavasti joku muukin voisi saada näistä helppiä. :-)

1. Vältä liiallista sosiaalisen median käyttöä ja pidä tarvittaessa taukoa siitä. Oon huomannut, että liiallinen somessa haahuilu aiheuttaa mulle joskus tuntemuksia kateudesta, riittämättömyydestä ja epäonnistumisesta. Some onkin "mainio" paikka vertailulle. En välttämättä aina itsekään muista, kuinka paljon esim. kuvankäsittelyohjelmilla kyetään muokata kuvaa. Nykyään kuljetaan jatkuvasti luuri tai tabletti kourassa, eikä riippuvuutta someen osata tiedostaa. Toisaalta some voi myös tarjota inspiraatiota, pienen pakopaikan stressiltä ja vertaistukea esim. chattien kautta.

2. Juttele ihmiselle/ ihmisille, joihin luotat. Tämä voi olla vaikka perheenjäsen, seurustelukumppani, ystävä, naapurin mummo, opettaja tai ammattiauttaja. Keskustelun kautta saa tukea ja ymmärrystä sekä uusia näkökulmia.

3. Tee joka päivä, jokin asia, josta nautit. Touhu harrastuksen parissa, katso lempparisarjaasi tai hauskoja kissavideoita YouTubesta, tapaa kavereitasi tai ihan mitä vaan. On tärkeää osata varata aikaa myös itselleen ja omille jutuilleen. 

4. Kirjoita ylös to do -lista kaikista tekemättömistä asioista. Tämä selkeyttää päätäsi, koska asiat konkretisoituvat paperilla. 

5. Kuuntele ja tee mindfullness-harjoituksia. Voi olla, että harjoitukset tuntuvat aluksi täysin naurettavilta, mutta kannattaa antaa niille ainakin mahdollisuus. Mä aloin vasta kunnolla kiinnostua näistä vasta keväällä. Huomasin jo pian, että tehtyäni harjoituksen ennen nukkumaanmenoa rentouduin niin paljon, että nukahtaminen oli paljon helpompaa. Kärsin nimittäin keväällä harmillisista univaikeuksista. Tässä linkki parille sivulle, josta löytyy ilmaisia mindfullness-harjoituksia: linkki ja linkki.

6. Mene ulos ja nauti luonnosta. Oli sää sitten minkänlainen hyvänsä, voi oikeanlaisen varustuksen kanssa ulkoilla hyvillä mielin. Itse tykkään ottaa myös kuvia luonnosta, koska silloin pystyn keskittymään täysillä kauniiden kuvauskohteiden etsimiseen ja samalla murheet unohtuvat. 

Mukavaa maanantaita! ♥

T. Emilia

Tää kaikki ei oo meidän käsissä

Asiat ei aina mene niin kuin sä oot suunnitellut.
Sattuma saattaa laittaa asiat mukkelis makkelis ja sä et voi tehdä muuta kuin koittaa pysytellä tahdissa mukana ja hyväksyä muuttuneen tilanteen.
Katkeruus, surkuttelu tai "mitä jos" - kysymysten pyörittely eivät edistä asioista eteen pääsemistä.

Meidän muutto ensimmäiseen yhteiseen kämppään sujui hyvin. Sain kuitenkin ikävän puhelinsoiton muuttopäivänä. Meille tulossa ollut kissa jouduttiin lopettamaan. En meinannut kyetä käsittämään, miten sellaista voi tapahtua vain päivää ennen kuin meidän oli tarkoitus hakea kissa meille. Tuntui tosi haikealta päästää irti ajatuksesta, että meidän eka yhteinen lemmikki ei koskaan päässyt asumaan meillä. Olin kuitenkin käynyt katsomassa kissaa viikoittain ja ajattelin meidän yhteistä tulevaisuutta paljon.

Onneksi läheiset ovat olleet ihan mahtavia ja tarjonneet tukea. Myös uuden kodin laittaminen on pitänyt ajatukset iloisempana. Kun oikea aika koittaa, voi miettiä kodin tarjoamista jollekin toiselle kissalle.
Mutta nyt on hyvä näin.

Hyvää yötä! ♥

T. Emilia

Stoppi murehtimiselle

Joskus mun mielessä sinkoilee tuhat ja yksi asiaa samanaikaisesti. Saatan miettiä ja suunnitella asioita kuukausia eteenpäin. Murehdin ja vatvon. Loputon kierre.

Saatan huomata, että "hei nyt on just hyvä, eikä mua stressaa yhtikäst mikään!" . Ja siinä samassa - bäm, ajatuksiin iskeytyy jokin musta möykky, joka ei suostu liikahtamaankaan.

Ajattelemisessa ja pohdiskelussa ei mun mielestä ole mitään väärää, vaan se on jopa toivottavaa. Sopivan ja turhan murehtimisen raja on kuitenkin musta jotenkin häilyvä. En yleensä tunnista sitä itse, paitsi hoksatessani ynnätä huonot yöunet, pinnan kireyden ja vatsaoireilun turhan murehtimisen piikkiin. Kuulen myös usein muilta, että stressaan aivan liian turhaan aivan liian turhia asioita. 

Olen nykyään koittanut kiinnittää tähän enemmän huomiota, koska on aika surullista, jos iso osa elämästä menee stressaamiseen. Yksi suuri askel murehtimisen vähentämiseen on sen tunnistaminen. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, joten stressaaminen ja sen määrä ja aiheuttamat oireet ovat erilaisia. 

Tunnistaessani stressaavani koitan löytää syyn stressille. Mikäli syy on jokin, mille ei pysty sillä hetkellä tekemään mitään, asiaa on aivan turha vatvoa enempää.  Silloin olisi parasta antaa ajatusten lipua kuin lehdet joen virran mukana kauas rantaan ja käsitellä niitä silloin, kun ne ovat ajankohtaisia. Se on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty ja vaatii paljon ajatustyötä.

" Worrying does not take away tomorrow's troubles, it takes away today's peace."

Ajattelin, että voisin tehdä vielä tarkemman postauksen tavoista, joilla mä pyrin pitämään stressitasoni mahdollisimman matalana. Kiinnostaisiko teitä se? :-) 

Mukavaa torstaita kaikille! ♥

T. Emilia

Pysy aina omana itsenäsi

Sä oot just hyvä tollaisena.
Vaikka välillä sitä saattaa unohtaa olla armelias itselleen,
vaatii itseltään mahdottomia.

Muista, että kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen.

Eikä epäonnistumisia olekaan, vaan aina voi yrittää uudelleen ja oppia menneistä.

Mitään ei ole pakko tehdä, vaan kaikki on sun omista valinnoista kiinni.

Muita ei tarvitse yrittää miellyttää, mutta kaikkien kanssa on hyvä yrittää tulla toimeen.

Ei kannata turhaan viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka saavat sut tuntemaan itsesi arvottomaksi.

Turha stressaaminen ja murehtiminen eivät auta, vaan ne vain lietsovat entisestään huonoa oloa.

On turha yrittää suunnitella elämäänsä vuosikymmeniä eteenpäin, sillä sattuma saattaa kuljettaa elämää täysin päinvastaiseen suuntaan.

Tärkeintä on kuunnella itseään ja tehdä siten, miltä itsestä parhaimmalta tuntuu. Muut voivat kertoa oman mielipiteensä, mutta loppujen lopuksi kukaan muu ei ole samassa tilanteessa ja samanlainen kuin sä, joten sä tiedät itse parhaiten.

Unelmat on tehty toteutettaviksi. Useimmiten on itse suurin esteensä oman unelmansa toteutumiselle.

Siinä muutamia pohdintoja, joita koitan pitää aina parhaani mukaan mielessä. :-) 

Hyvää yötä ♥

T. Emilia