23. lokakuuta 2016

A little more kindness

Mä kävin viikko sitten mun pikkusiskoni kanssa yhdellä keikalla ja se päättyi yhdeksän maissa illalla, mikä on melko myöhään 11-vuotiaalle tytölle. Lähdettiin narikkaa kohti hakemaan meidän takkeja ja havaittiin, että siellä oli pitkät jonot. Asetuttiin yhden jonon perään ja jonoteltiin jonkin aikaa. Kun jono alkoi lyhentyä ja samalla meidän vuoro lähestyä, huomattiin meidän vieressä kolme noin nelikymppistä naista, jotka eivät olleet jonossa. Seuraavaksi yksi naisista tönäisi kyynärpäällään mun pikkusiskoa, eikä hän tehnyt elettäkään siirtyäkseen tai pahoitellakseen. Pian tuli meidän vuoromme ja menin tiskin luokse, mutta siinä vaiheessa se sama nainen tönäisi muakin ja kiilasi meidän viereemme. Loppujen lopuksi he saivat takkinsa ennen meitä ja nainen sanoi tyytyväisen oloisena ja naureskellen ystävilleen, että tämän vuoksi hän ei jonota.

Mä en edellä kertomassani tilanteessa alkanut räyhäämään naisille, vaikka vähän teki mieli. Olisin itsekin halunnut saada takkini nopeasti, jotta pikkusiskoni pääsisi kotiin nukkumaan. Sen sijaan tyydyin toteamaan pikkusiskolleni, että naisten käyttäytyminen oli ollut töykeää, mutta itse ei saa alentua sille tasolle.



Joskus onkin vaikeaa toimia ja käyttäytyä kohteliaasti toista kohtaan, jos tuntee itsensä loukatuksi. Silloin tasavertainen kohtaaminen ei onnistu täysin. Sä et voi kuitenkaan koskaan tietää toisen koko tarinaa, miksi hän käyttäytyy jollain tietyllä tavalla. Joskus syynä voi olla pelkästään huono päivä.

Täytyy myös muistaa, että on ihan eri asia antaa muiden ihmisten talloa sut ja käyttää hyväksi. Se ei ole koskaan hyväksyttävää. Voit olla hyvä ihminen ja silti sanoa "ei".




Mä pidän arvossa ystävällisyyttä, kohteliaita käytöstapoja ja kiltteyttä. Niimpä pyrin aina itse toimimaan kohteliaasti muita kohtaan. Useimmiten ne ovat ihan pieneltä tuntuvia juttuja, kuten kiitos-sanan levittäminen, oven avaaminen toiselle, bussikuskille moikkaaminen, hymy ja kuulumisten kysyminen.

Tietty joskus mullakin on huonompia päiviä, jolloin haluisin vain käpertyä viltin alle ja piiloutua maailmalta sekä muilta ihmisiltä. Niinä päivinä täytyy vain muistaa hengähtää hetken syvään ennen kuin tekee tai sanoo mitään, mitä myöhemmin katuisi. Toisaalta joskus voi käydä niin, että toinen ei huomioi tai arvosta hyviä tekoja. Tai ainakin tuntuu siltä. Mutta niistä jää ainakin itselle hyvä fiilis, eikä tarvitse potea omantunnontuskia nukkumaan mennessä.

Ihanaa sunnuntaita! :-)

T. Emilia

30 kommenttia:

  1. Jopas on ollut törkeä ihminen kyseessä, en itsekkään pidä tollaisesta käytöksestä lainkaan. Jokainen jaksaa sen verran odottaa että saa oman vuoronsa hoitaa asiansa, jokainen on saman arvoinen :) Mä itsekkin koitan olla ystävälinen, kohtelias, ja kiltti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, itse ei viitsinyt tehdä muuta kuin korkeintaan kurtistaa kulmia moiselle käyttäytymiselle. :-D Aivan totta, jokainen on saman arvoinen! :-) Toiset ei vaan tunnu ajattelevan samoin tai eivät ainakaan käyttäydy sen mukaisesti. Mutta onneksi on myös paljon niitä ihmisiä, jotka ovat ystävällisiä ja kohteliaita! Kiitos kommentista Jenna! :-)

      Poista
  2. Hirmu hyvä teksti!! Mä oon kans yrittänyt enemmän tehdä tuollaisia pieniä juttuja, joilla voi saada toiselle hyvän mielen :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoos! Joo, pienilläkin teoilla voi saada toisen hymyn huulille ja samalla itellekin jää hyvä fiilis. :-)

      Poista
  3. Johan oli typeriä naisia :/ Monesti tuollaiset keski-ikää lähentelevät naiset ja miehet on melko tökeröitä käytökseltään - toki poikkeuksia löytyy. Hienoa, että sä pidit pintees tossa tilanteessa, räyhääminen kun ei edesauta ketään osapuolta. Toivottavasti oli kiva keikkakokemus tuosta ikävästä kohtaamisesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, he olisivat voineet hieman miettiä enemmän omaa käytöstään. :-/ Oon huomannut saman asian, vaikka monesti puhutaan, että nykynuoret eivt osaa käyttäytyä. Enpä sitten tiedä, varmasti molemmissa ikäryhmissä löytyy yhtälailla niitä, jotka eivät osaa käyttäytyä. :-D Ja mitä tulee keikkakokemukseen, niin jäi kuitenkin hyvä fiilis tosta kohtaamisesta huolimatta. :-) Kiitti kommentista!

      Poista
  4. mitä hittoa, toi oli kyllä tosi törkeetä käytöstä noilta naisilta D: ja toi kun sanoit, että voi olla hyvä ihminen ja silti sanoa ei, niin se on itse asiassa erittäin hyvin sanottu. oon huomannu et iha itselleniki tulee niit omantunnontuskia siitä, et koska sanoin ei, ni oon paha ihminen vaikkei asia välttämättä olekaan aina niin. tää on mun mielestä tosi hyvä postaus!

    http://tytonhupakko.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, asian olisi voinut hoitaa hieman asiallisemminkin... :-D Ja tosiaan aina ei ole niin helppo homma sanoa "ei". Jossain välissä on kuitenkin ajateltava itsensä parasta, ettei pala loppuun. Se ei ole kuitenkaan missään nimessä väärin. :-) Kiitoksia sulle!

      Poista
  5. Musta jotenkin tuntuu,että keski-ikäiset & jo eläköityneet nais-ihmiset on just niitä, jolla on yleensä tapahtumissa käytöstavat eniten hukassa. Esim. just etuillaan jonoissa/juodaan liikaa/ käyttäydytään ylipäätään ihan sikalinjalla.. :(

    Onneks ei kuitenkaan sattunut pahemmin! Toivottavasti oli kiva keikka kuitenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon itsekin havainnut tuollaista. :-S Meillä oli muuten tosi mukavaa keikalla. :-) Kiitti Terhi kommentista!

      Poista
  6. Tosi hyvin kerrottu ja nätti postaus :) Ei ollut kovin kivaa kätöstä noilta naisilta.

    VastaaPoista
  7. Tuntuu että narikkajonoissa tuppaa aina olemaan tuollasta että joku tönii johonkin suuntaan, niin rasittavaa ja varsinkin jos ei osata pyytää edes anteeksi jos itsekkin tiedostaa että jotakuta tönästiin. Kuvat oli tosi upeita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, harmi etteivät kaikki muista käyttää anteeksi-sanaa! :-/ Kiitos paljon :-)

      Poista
  8. Mie oisin haistattanu p*skat tuollaiselle ihmiselle. Huonotapaisia ihmisiä sietää mielestäni kouluttaakin, mutta ihailen kyllä sitä miten kiltisti jaksoit olla :) Meillä vanhemmat oppi, että älä anna kenenkään talloa yli ja kiusaajille tyyliin turpaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koin, että tuossa tilanteessa oli järkevintä pitää itse pää kylmänä ja käyttäytyä asiallisesti. Ehkäpä sekin herätti myöhemmin naisissa ajatusta, olisivatko he voineet toimia erilailla! :-D Tosiaan jossain tilanteessa täytyy osata puolustaa omaa itseään ja oikeuksiaan. Kiitos kommentistasi! :-)

      Poista
  9. Hyvä kirjoitus ja kuvat sai mut hyvälle ja aurinkoiselle mielelle! Harmi että on tuollaista käytöstä vanhemmilta ihmisiltä etenkin lasten nähden :/
    -Helwi
    hellewi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuisesti kiitoksia näin ihanasta kommentista! :-) Niimpä, sitä paitsi naisten käytös ei olisi herättänyt näin paljon paheksuntaa mussa, jos se olisi kohdistunut vain muhun. Mutta se kohdistui myös mun pikkusiskoon, mikä harmittaa eniten mua. :-/

      Poista
  10. Voi että miten kurjaa käyttäytymistä aikuiselta ihmiseltä, ja ylipäätään olispa minkä ikäinen hyvänsä, niin jotkut käytöstavat pitäis olla. Toivottavasti toi nainen hoksais ettei tuolla tavalla voi käyttäytyä :-/ sä oot kyllä hyvin osannu pitää pään kylmänä tuossa tilanteessa ja toiminu ihan oikein, ettei mee siihen mukaan vaikka ärsyttäis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa toivon itsekin. :-o Kiitti kommentista! :-)

      Poista
  11. Voi että pistää itseäkin vihaksi tuollainen käytös! Todella hyvä postaus, kirjoitit hienosti asiasta! :) Kauniita kuvia myös! Sait uuden lukijan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa saada tällaista palautetta, oikein paljon kiitoksia! :-) Jee, tervetuloa lukijaksi :-)

      Poista
  12. Ompa kurjaa käytöstä aikuisilta ihmisiltä... Sun reaktio on ollut kyllä aivan mahtava, ja kuulostat muutenkin aivan upealta ihmiseltä! Itsellekkin on tärkeää niinkin pienet asiat, kuin ihmisten moikkaus, kiittäminen ja anteeksipyyntö. Nuo tekevät päivästä niin paljon paremman! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon samaa mieltä. :-/ Ja nimenomaan, tollaisilla pienillä jutuilla saa niin itselle kuin toisellekin paremman mielen! Kiitos Ronja ihanasta kommentistasi :-)

      Poista
  13. Olipas töykeää käytöstä tuolta mainitsemaltasi naiselta. Sun blogi vaikuttaa mielenkiintoselta ja kuvatkin oli tosi hyvälaatusia ja ihania! :) Liityin lukijaksi. Jos sua kiinnostaa niin käy kurkkaamassa mun blogia osoitteessa http://millatt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :-s Tosi mukavaa kuulla noin ihania kommentteja omasta blogista, kiitos paljon ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi! <3 Käyn ehdottomasti kurkkaamassa sun blogia. :-)

      Poista
  14. Upeat kuvat tosiaan ja tosi kämästä käytöstä joo D:: Hyvä kun kuitenkin kirjoitit täst aiheesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi keikalla tapahtunut tilanne tavallaan "inspiroi" mua kirjoittamaan tästä aiheesta. Mukavaa, että se on herättänyt ajatuksia muillakin. :-) Kiitti kommentista! <3

      Poista
  15. Hyvin kirjoitettu! Tosi inhottavaa käytöstä niiltä naisilta.

    www.tiiaemilia.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Jep, itselle ei tulisi mieleenkään käyttäytyä tuolla tavalla.

      Poista

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥