30. heinäkuuta 2016

Kaikista ei tuu huippukirurgeja

Kaikista ei tosiaankaan tule huippukirurgeja, insinöörejä tai suuryrityksen johtajia. Ja se on mun mielestä täysin ok. Tähän viikkoon mennessä en ollut kuullut alentavia kommentteja mun lähihoitajan koulutuksesta, vaan sitä vastoin ihmiset ovat olleet iloisia mun puolesta. Mutta toissapäivänä sain kuulla kaveriltani, että eräs luokkakaverini yläasteelta oli ihmetellyt, miten minusta, joka oli yläasteella niin fiksu, oli tullut näin tyhmä. Tämä kommentti perustui vain ja ainoastaan mun nykyiseen opiskelupaikkaani.

 photo IMG_0022-_zpsvglhqyns.jpg
 photo IMG_0038--_zpsahzozc3h.jpg

Vielä yläaste- ja lukioaikoina mä uskoinkin meneväni ihan varmasti opiskelemaan yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Mun ajatusmaailmassa amikset olivat niin sanotusti alempaa sakkia, jos ollaan täysin rehellisiä. Oon edelleen sitä mieltä, että lukio on hyvä yleissivistävä koulutus. Mutta nykyään ajattelen ihan eri tavalla ammattikoulusta.

Lukion viimeisenä keväänä mä hain sosionomiksi AMK:iin ja mun unelma olisi ollut päästä sinne. Yhtenä iltana päädyin selaamaan Opintopolusta myös muita koulutuksia ja törmäsin lähihoitajakoulutukseen. En ollut koskaan pitänyt sitä koulutusta vaihtoehtona, mutta lukiessani koulutukseen sisältyviä opintoja kiinnostuin välittömästi. Siinäkin vaiheessa kuitenkin mietin vielä, olisko noloa hakea amikseen. Tuntui, että kaikki muut ikätoverit hakivat vain korkeakouluihin tai päättivät pitää välivuoden miettien omaa juttuaan. Onneksi päädyin hakemaan lähihoitajaksi, koska en päässyt opiskelemaan sosionomiksi.

 photo IMG_0029-_zpsnyn2iuuj.jpg
 photo IMG_0036-_zpsqqg2xiaa.jpg

Aluksi opiskelupaikka amiksesta tuntui "jämävaihtoehdolta" ja siltä kuin joutuisin tyytymään johonkin huonompaan paikkaan. Tämän vuoksi mua jopa tietyllä tapaa jännitti ja nolotti kertoa ihmisille, että jatkan lukiosta amikseen. Mietinkin vaihtoehtoa jättää koulu kesken ja hakea uudestaan ammattikorkeakouluun. Lopulta päädyin siihen, että käyn koulun läpi, koska se kestää vain kaksi vuotta ja siitä saa ammatin. Seuraavaksi alkoikin pohdinta ja muiden utelut siitä, mitä aion tehdä tämän koulun jälkeen. Ennen vastasin jatkavani ehdottomasti korkeakouluun, etten vain jämähdä "pelkästään" lähihoitajatutkintoon. Tämä kaikki saattaa kuulostaa jonkun korviin ihan hirveän suppealta, itseään alentavalta ja lähes älyttömältä ajatusmaailmalta - ja niin myös nykyään munkin.

Tällä hetkellä oon täysin sinut opiskelupaikkani kanssa. Haluan myös pitää mieleni avoimena. Miksi mun olisi pakko jatkaa mihinkään? Entä jos teen vuoden tai kaksi töitä välissä? Mitä jos haluankin opiskella jotain ihan muuta?

 photo IMG_0042--_zpswwu4nt5e.jpg

Mun mielestä jokainen saa opiskella juuri sitä, mikä tuntuu omalta. Nykymaailmassa tuntuu olevan jopa yleinen ongelma, ettei tiedetä, mitä halutaan opiskella. Mun mielestä myös välivuoden pitäminen on hyvä vaihtoehto, mikäli koulutuspaikkaa ei irtoa tai löydy. Se mitä sä opiskelet tai teet työksesi ei kerro susta kaikkea, eikä siitä voi päätellä sun ÄO:tä. Tai siis tietty koulutusaloihin ja ammatteihin on omat vaatimuksensa, but you know what i mean.

Mun mielestä on vain äärettömän hienoa, jos uskaltaa tehdä elämässään sitä, mikä tuntuu omalta. Mä en halua antaa tietämättömyyden, vinksahtaneiden stereotypioiden ja ajatusmallien lannistaa tai rajoittaa mua. En enää.

"Think for yourself. Trust your own intuition. Another's mind isn't walking your journey, you are."

Mahtavaa viikonloppua teille kaikille mahtaville tyypeille! ♥
T. Emilia

60 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus :) Se on tosiaan pääasia että tekee jotain mistä nauttii. Ja lähihoitaja on aivan hyvä ja kunnioitettava ammatti :) Ei koulupaikat kerro kenenkään älykkyydestä mitään. Ja sitäpaitsi jokaisessa ammatissa tarvitaan järkeä ja älyä. Lähihoitajan ammatissa etenkin,koska on siinäkin iso vastuu. Tsemppiä opiskeluihin ja tulevaisuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ilo saada tällainen kommentti! :-) Jep, munkin mielestä tärkeintä on tehdä sitä, mistä nauttii. Jokaisessa ammatissa on omat haasteensa ja vaatimuksensa, eikä niitä välttämättä edes tiedä ennen kuin on harjoittanut kyseistä ammattia.

      Poista
  2. Ei koulutuspaikalla/koulutuksella ole mitään väliä, kunhan se on itselle kiva vaihtoehto. Ite ajattelin lukion jälkeen hakea ammattikorkeakouluun, mutta jos en pääse, ajattelin mennä kahdeksi vuodeksi juurikin lähihoitajaksi opiskelemaan. Noitten kahden vuoden aikana ajattelin kuitenkin just hakea uudestaa sinne haluamaani kouluun. Ja aikomuksena hakea vain yhtä koulupaikkaa ammattirkorkean haussa, sillä haluan juuri siihen koulutukseen - ensikertalaispisteetkin on tärkeät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon täysin samaa mieltä sun kanssa. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, tsemppiä sulle ja kiitos kommentista! :-)

      Poista
  3. Kiva postaus. :) Lähihoitaja on mun mielestä tosi hyvä ja tärkeä ammatti! Tsemppiä sulle! Ja se on totta että saa opiskella sitä mikä tuntuu omalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Niimpä, eihän siinä olisi mitään järkeä antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa oman opiskelupaikan valinnassa. Kiva, että kommentoit! :-)

      Poista
  4. Hienon alan olet itsellesi valinnut, arvostan kovin ihmisiä jotka haluaa auttaa toisia. Sinä varmasti kerkeät ammatikoulun jälkeen vielä amattikorkeaankin opiskelemaan jos siltä tuntuu. Ihana tuo mietelause postauksen lopussa, niin totta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, itsekin koen opiskelevani tärkeää alaa. :-) Jep, mulla on vielä hyvin aikaa miettiä, mitä haluan tehdä jatkossa! Joo, se mietelause kolahti muhunkin. :-)

      Poista
  5. Todella viisaita sanoja ja kaikinpuolin hyvää tekstiä! Mielestäni ei ole koskaan typerää opiskella lisää, eikä amistutkinto ole ollenkaan sen huonompi kuin ylioppilaslakkikaan. On vain kunnioitettavaa, että motivaatiota riittää opiskella niin paljon kuin suinkin :) Ja fiksua onkin pitää sanomallasi tavalla kaikki ovet avoimena - ei sitä onneksi nykyään tarvitsekaan heti tietää mitä haluaa loppuikänsä tehdä, vaan parin vuoden työnteon jälkeen voi aivan hyvin suunnata vielä korkeakouluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa saada näin kivaa palautetta! :-) Joo, opiskelu ei koskaan ole hukkaan heitettyä aikaa, vaan siitä saa aina jotain. Ja nykyään ei ole "tabu" mennä myöhemmälläkään iällä uudestaan kouluun, joten mulla ei ole vielä mihinkään kiire. :-D Kiitti Henna kommentista! :-)

      Poista
  6. Oon niin samaa mieltä sun kanssa!! Ja mun mielestä on todella törkeetä alkaa arvostelemaan kenenkään opiskelupaikkaa tai ammattihaaveita, varsinkaan hoitoalan tulevia työntekijöitä, niin kuin sua, koska teistä on nyt ja tulee aina olemaan pulaa!! Ihanaa viikonloppua sullekin ♥

    PS. Sun blogi vaikuttaa tosi kivalta, taidan jäädä seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi tää kommentti piristi mua tosi paljon, kiitos ihanista sanoistasi. :-) Ihan mahtavaa sunnuntaita sulle ja tervetuloa lukijaksi! ♥

      Poista
  7. Ihana postaus! Oon sun kanssa aivan samaa mieltä, että jokainen opiskelkoot sitä mikä hyvältä tuntuu, eikä kenelläkään saisi olla siitä mitään halventavia tai ilkeitä kommentteja siitä! Ja ihana että oot valinnut vähän "erilaisen" polun itsellesi. Onneksi kaikkien ei tarvitse käydä kouluja just samanlailla kun muut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, jokaisen tulisi saada opiskella just mitä haluaa. Mä oon ainakin iloinen kaikkien puolesta, jotka ovat löytäneet oman kutsumuksensa. Mukavaa, että kommentoit Ronja! :-)

      Poista
  8. Asiallinen postaus! Media-assariksi amiksessa opiskelevana olen sitä mieltä, ettei kaikista tosiaan ole mihkään yliopistoon, itestäni tosin ei ole edes lukioon. Maailma olisi tylsä paikka, jos kaikki olisivat jotain kaupankassoja, pankkiireita tai huippukirurgeja.

    Kukaan ei ole syntynyt samasta muotista. :')

    VastaaPoista
  9. Todella hyvää pohdintaa, ja ihanalla tavalla kirjoitettu postaus! Itse olin nuorempana aivan varma, että menen lukioon, ja sitä kautta sitten opiskelemaan juuri lääkikseen tai sitten lakijuttuja, lopulta nyt ysiluokalla tajusin sen, ettei mun paikka ole lukiossa, vaan amiksessa. Sain siitä kuulla kyllä hyvän tovin, että miksi menen amikseen, kun mulla olis hyvät rahkeet pärjätä lukiossa jos panostan. Siinä se on, mä en vaan osaa panostaa siihen samalla tavalla kuin amiksessa kun pääsen tekemään sitä mistä tykkään.

    https://nnooras.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sulle! :-) Ihan mahtavaa, että oot löytänyt oman juttusi. Ei kannata kuunnella liikaa muiden sanomisia, koska tiiät itse paremmin, mikä se just sun juttusi on. :-)

      Poista
  10. Kuten tässä niin kovin monet muutkin ovat jo mua ennen sanoneet, niin sanon minäkin - todella hyvä postaus ja hyvällä maulla kirjoitettu teksti! Mulla ei ollut itselläni mitään suuntaa siitä, minne lähtisin lukion jälkeen - lopulta päädyin AMK:n opiskelemaan sairaanhoitoa. Ei ollut mun juttuni - ja voi sitä pettymyksen määrää, mikä koko suvulla siitä sitten olikaan, kun päätin pistää jarrut pohjaan. Nyt, muutaman vuoden siitä vedosta viisastuneena uskalsin vihdoin ja viimein seurata unelmiani, enkä voisi olla onnellisempi - kun vielä saisi LKV-tutkinnon taputeltua tälle nykyiselle alalle, niin se olisi siinä. :)

    Tahdoin Jo - I Already Did

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmaankin aika yleistä, että kavereiden lisäksi myös sukulaiset arvostelevat opiskelua ja ammatinvalintaa... Mutta tosi hienoa kuulla, että uskalsit seurata sun omaa unelmaasi muiden mielipiteistä huolimatta! Kiitos kommentista :-)

      Poista
  11. Hyvä postaus, on tärkeää että saa tehdä sitä mistä itse pitää. Lähihoitajan ammatti kuulostaa ja sitä saatetaankin pitää alaarvoisena mutta se on todella tärkeä ammatti.

    vinuski.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :-) En itsekään oikeastaan tiennyt ennen kuin aloin opiskelemaan tätä alaa, kuinka paljon vastuuta lähihoitajilla on.

      Poista
  12. Hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta! Oon samaa mieltä sun kanssa, että tärkeintä on tehdä juuri sitä asiaa mist itse tykkää:-) Mun mielestä lähihoitajantutkinto on arvostettava ja tärkeä ammatti, ei suinkaan mikään ''tyhmien ala''! Tsemppiä opiskeluihin:-)!

    VastaaPoista
  13. Ajatuksia herättävä teksti! Osaat kirjottaa tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
  14. Hyviä pointteja! Itse opiskelin AMK:issa terveydenhoitajaksi ja minusta tuntui jopa silloin, että olisi pitänyt varmaan mennä yliopistoon, koska "sinnehän kaikki viisaat menevät". Jotenkin myös tuntui, että lukiossa pidettiin itsestään selvänä sitä, että suurimman osan pitäisi hakea yliopistoon. Lopulta kuitenkin tuo terkkakoulutus oli itselleni epäsopiva, joten vaihdoin lopulta ylopistoon ja nyt taas ylopistossa harmittaa, etten jäänyt AMK:iin, koska se tuntui paljon käytännöllisemmältä ja järkevämmältä opiskelupaikalta. Jopa usein paljon haastavammalta kuin nykyinen. Tämä yliopistotutkinto nyt on kuitenkin suoritettava loppuun, jotta saan edes jonkun koulutuksen, mutta jos työllistyminen on joskus tulevaisuudessa vaikeaa, voin ihan hyvin opiskella myös amiksesta jonkun helpommin työllistävän ammatin, eikä se tuntuisi mitenkään huonommalta vaihtoehdolta. Kaikkia aloja ja koulutuksia tarvitaan ja kaikki työt ovat yhtä tärkeitä :)

    Ja sosiaali- ja terveysala ei todellakaan ole "tyhmille". Opiskelu ja työ ovat todella vaativia, jos haluaa oppia asiat ja olla hyvä työssään. Ehkä tuo alan väheksyminen johtuu siitä, että palkkaus on yhä aika kehno. Mutta anyways, tärkeällä alalla olet ja kiva teksti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienoa kuulla sun kokemuksia opiskelusta! Mun mielestä on kannattavaa opiskella aloittamansa koulu loppuun, ellei sitten vastaan tule hirveitä esteitä sille. Opiskelusta jää aina käteen paljon, vaikka huomaisikin kesken opiskelujen olevan ns. väärässä paikassa.

      Tuo on totta, että jokainen työ ja koulutus on vaativa, mikäli panostaa siihen täysillä. Aina on jotain uutta opittavaa. :-) Niimpä, palkkausasiat voivat olla hyvinkin yksi tekijä, mikä saa ihmiset katsomaan sosiaali- ja terveysalaa alaspäin. :-/

      Kiitos todella paljon kommentistasi! :-)

      Poista
  15. Tää oli mahtava postaus! Ajankohtainen ja terävästi kirjoitettu. :-) Keep going!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! Ihan superkivaa saada tällaista palautetta :-)

      Poista
  16. Sulla on kyllä oikea asenne :) Aika outo kommentti sun entiseltä luokkakaverilta O.o Eihän sitä nyt voi alkuunkaan ilmaista noin! Opiskelupaikka ei todellakaan ratkaise sitä onko viisas vai ei :'D

    sanasokkelossa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on tullut kasvettua ihmisenä aika paljonkin viime vuosina ja yksi suuri tekijä on varmasti ollut nykyinen koulu. :-) Niimpä, jäin itsekin ihmettelemään kommenttia, koska en ole nähnyt häntä kertaakaan yläasteen jälkeen. Joskus ihmiset ei vaan näe omien stereotypioidensa lävitse, vaan pitävät niitä totuuksina. Mut hei kiitti kommentistasi! :-)

      Poista
  17. Täytyy kyllä sanoa että täältä vasta hyvää tekstiä löytyykin! Ihailen sun kirjoitustaitoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, ihan punastun tällaisesta kommentista! :-D Kiitos sulle :-)

      Poista
  18. Vitsit, tosi viisaita sanoja ja mielenkiintoinen postaus! Itsekin välillä mietin johtuiko mun lapsuuden ammattihaaveet läheisten ja yhteiskunnan painostuksesta ja odotuksista. Uskon kuitenkin vahvasti, että itseään kuuntelemalla nauttii elämästä kaikista parhaiten. Jatka kirjoittamista samaan malliin :)

    Mulla on muuten blogissa tällä hetkellä kosmetiikka-aiheinen arvonta käynnissä, jos haluat käydä kurkkaamassa :) http://goo.gl/gGvlI8

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, sitä saattaa helposti kulkea yhtä tiettyä polkua läheisten ja yhteiskunnan odotusten painostamana. Jossain vaiheessa on parempi olla kuuntelematta ketään muuta kuin omaa itseään. Loppujen lopuksi meillä on todella monta erilaista polkua, joita pitkin kulkea. :-)

      Kiitti sulle Ella, käyn kurkkaamassa sun blogia! :-)

      Poista
  19. Olipas hyvä postaus! Munkin mielestä kaikkien pitäisi opiskella sitä mitä haluaa, jos se on mahdollista! Ja oot kyllä oikeassa siitä, että nykyään varsinkin kaikilla tuntuu olevan vähän ongelmaa mitä opiskelisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, musta tuntuu, että tosi moni sanoo olevan ihan hukassa opiskeluvalinnan suhteen ja siitä myös kirjoitetaan todella paljon blogeissa. :-D Kiitos, että kommentoit. :-)

      Poista
  20. hyvä kirjoitus, aina niin ajankohtaisesta ja tärkeestä asiasta. Itseä ärsyttää se, miten opiskelupaikkoja vähätellään, ja ihmisistä vedetään heti tietyt johtopäätökset vain sen takia mitä he sattuvat opiskelemaan. tärkeintä on tehdä ja opiskella sitä mikä itsestä tuntuu omalta, niinkuin kirjoititkin.
    lähihoitajia tarvitaan aina, ja mun mielestä se on erittäin tarpeellinen ja tärkeä ammatti, mietin itsekin yläasteella lähihoitajan alaa, mutta kun en ollut vielä varma mistään niin menin lukioon 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-) Niimpä, on jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä opiskelupaikan suhteen. Esimerkiksi munkin luokalla on todella paljon erilaisia persoonia, mikä on mun mielestä hienoa.

      Lukio onkin hyvä vaihtoehto, jos on vielä hieman epävarmuutta. :-)

      Poista
  21. Tässä oli todella huippu blogipostaus pitkään aikaan! Kaikille ammattialoille tarvitaan ammattitaitoisia ihmisiä ja jokainen ammatti on samanarvoinen ja tärkeä. Lähihoitajan työ on erityisen tärkeä, siitä on syytä olla ylpeä <3 Ihana blogi<3

    https://by-rosejuliet.blogspot.fi

    VastaaPoista
  22. Hyvä postaus!:) Ja lähihoitajien työ on tärkeää ja arvostettavaa.
    Löysin just sun blogin ja pakko sanoa että sulla on tosi kiva blogi !♡

    VastaaPoista
  23. Ihan asiaa! Monien ihmisten pitäs ymmärtää nää samat asiat mistä puhuit, pitäs mennä opiskelemaan just sitä mitä haluu eikä ajatella vaikka sitä että puolet suvusta haluaa että susta tulee.. no vaikkapa kirurgi :D ja sanon taas samaa mitä muutkin, mut lähihoitajii tarvitaan aina ja musta tuntuu siltä että ne paikat ei heti lopu kesken. se on tosi tärkee työ ja must on tosi hyvä, et sille alalle lähtee tosi moni opiskelee joka vuos melkeinpä.

    http://tytonhupakko.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  24. Mäkin myönnän omanneeni (ja osittain edelleenkin omaavani) tuon saman ajatusmaailman, et amis on joku kakkosluokan koulu. Nykyään kunnioitan sitä hyvänä vaihtoehtona - oikeita ja mahtavia reittejä elämälle on yhtä monta kuin ihmisiä. Mutta toisaalta mun on pakko myöntää myös se, etten oikein osaa kunnioittaa ihmisiä, jotka hakevat opiskelemaan amikseen tai yliopistoon tai ihan mihin vaan alaa, jolla ei työllisty yhtään mihinkään, sillä sellaisiakin on. Mutta toisaalta, ehkä siitäkin saa jotain irti vaikkei koulutuksella työpaikkaa irtoaisikaan?

    Itsellä on kyllä yliopistopaikka ja suunta tiedossa, mutta päätin silti pitää välivuoden. Vaikka en ehkä niinkään etsi uutta suunta tai jotain isoa ahaa elämystä tulevien opintojen suhteen, niin kyllä mä täällä maailman toisella puolen olen itseäni etsimässä jollain tapaa :D

    Tosi hyvä ja mielenkiintoinen postaus, herätti minutkin miettimään tosissaan! Keep on rocking, girl! :)

    http://fiiaelina.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tosi siistiä kuulla, jos mun teksti on laittanu ajatukset kiertämään. :-D Joo, mäkin oon välillä miettinyt, että onko erilaisten opiskelupaikkojen kirjo jopa liian laaja ja ovatko osa niistä ovat turhia? Mutta en voi tosiaan sanoa mitään totena, koska ei ole omaa kokemusta. On kuitenkin hienoa, että meillä on näin monipuoliset koulutusmahdollisuudet.

      Kiitos kommentista! :-)

      Poista
  25. Pakko kans kommentoida että tosi hyvä teksti ja postaus muutenkin! Ja joo samaa mieltä, että se, mitä alaa sä opiskelet tai haluat tehdä ammatiksesi ei musta kerro sun älykkyysosamääristä yhtään mitään tai että olisit jotenkin tyhmempi jos et tähtää niille ns. ''fiksujen aloille''. Mun mielestä ihan höpsö ajatus! :D Mielenkiinnon kohteet ei musta kerro siitä kuinka fiksu on. Mutta tätä vaan silti kohtaa aina välillä :) Omat mielenkiinnon kohteet ja ammatit on luovilla ja visuaalisilla aloilla, mutta ei se tarkoita että olisin sen tyhmempi :D Mutta kiitos hyvästä tekstistä ja ajatuksista!

    http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä ja sitä paitsi, maailmassa tarvitaan hyvin monipuolisesti erilaisia ammatteja. Joten on vaan hyvä, että ihmisten mielenkiinnonkohteet jakaantuvat. :-D Kiva, että säkin oot löytänyt oman mielenkiinnonkohteesi! :-)

      Kiitti paljon Marianne!

      Poista
  26. Hyvä postaus! :) Mun puolesta jokainen saa opiskella mitä haluaa. Ei ole kenenkään asia väheksyä toisten opiskelupaikkoja, vaikka toki siitä tulee joskus heitettyä läppää ja vaikka kaikkien alojen tarkoitusta ei itse niin ymmärtäisi. Mähän oon "vaan" humanisti ja miksi humanistiset tieteet edes ovat jotenkin "huonompia"? Tästä saisi varmaan tehtyä oman blogipostauksen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja! Mun mielestä on ihan ok heittää välillä läppää opiskelupaikoista, siinähän ei ole mitään väärää. Jos vitsit menevät liian piikitteleviksi ja alentaviksi, niin homma olisi tietty eri. :-D

      Kiitoksia kommentista! :-)

      Poista
  27. Itte olen nyt samassa tilanteessa, sillä kävin Eurooppa koulun läpi ja oon ylioppilas ny (Baccalaureat). Muut lähtevät yliopistoihin tai vaan maailmaan miettiessään mitä itse haluavat tehdä ja itse olen menossa amikseen opiskelemaan eläintenhoitoo. Loppujen lopuksi en välitä mitä muut ajattelevat siitä, sillä olen itse tehnyt kyseisen valinnan enkä pyri miellyttämään ketään, sillä itse nautin eläinten hoidosta ja aina haaveillut siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla tulee varmasti olemaan hyötyä sun opiskeluista! Upeaa kuulla, että säkin oot löytänyt oman alasi ja suuntaat sitä kohti. Tsemppiä opiskeluun ja kiitos kommentoinnista! :-)

      Poista
  28. Mun mielestä on tärkeintä että opiskelee just sitä alaa mikä itseään kiinnostaa, millään muulla ei oo merkitystä! Ja se että kuinka korkea koulutus on, ei todellakaan määrittele siinä vaadittavia taitoja tai fiksuutta tai mitään muutakaan!

    http://jennymariann.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näinhän se on! Harmi vain, ettei kaikki välttämättä ymmärrä sitä. Varsinkin nuorena saattaa olla vaikeaa välittämättä muiden mielipiteistä. :-/

      Poista
  29. Hyvä postaus, olen niin samaa mieltä kanssasi! Lähihoitajan ammatti on hyvä ammatti, ihmisläheinen, monipuolinen ja töitä löytyy varmasti :) Ja jos joskus haluaa jatkaa opintoja, mikä estää?

    Nimimerkillä lääkiksessä opiskeleva sairaanhoitaja, joten tiedän, mistä puhun ;)

    https://arjenunelmientasapaino.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! Tosi mukavaa kuulla toisen sosiaali-ja terveysalan opiskelijan ajatuksia tästä aiheesta. :-)

      Poista

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥