18. huhtikuuta 2017

Puhelinkuvia

kännykkäkuvia2
Oltiin menossa poikaystävän kanssa ruokakauppaan, mutta tehtiin sitä ennen extempore-pysähdys Morrison's ravintolassa. Silloin pyöri SYÖ!-viikot, joten hamppariannos maksoi 10€. // Yleensä mun työpäivät työssäoppimispaikassa päättyi niin myöhään, että ulkona oli pilkkopimeää. Yhtenä päivänä mun työvuoro päättyi aiemmin ja ulkona oli aivan upea auringonlasku. En saanut millään ikuistettua sen koko upeutta kuvaan.

20170416_142524-
Mindi on päivä päivältä rohkeampi. Ensinnäkin sen sähiseminen on vähentynyt huimasti. Se uskaltaa liikkua ympäri kämppää tarkkaillen hieman sivusilmällä meidän puuhia. Mindi antaa silittää tietyissä tilanteissa, useimmiten silloin kun se on sängyllä lepäämässä. Jos se ei ole silitystuulella, se väistää kättä tai lähtee karkuun. Mindi on tosi leikkisä ja leikin tiimellyksessä se usein unohtaa arkuutensa ihmistä kohtaan. :-)

kännykkäkuvia4
Mentiin juhlimaan kaverin kanssa mun koulusta valmistumista. Kerrankin oli syy panostaa hieman enemmän meikkiin. :-D

kännykkäkuvia3
Ihana pastellinsävyinen taivas // Käytin yllä näkyvässä meikissä näitä thebos.fi:lta tilattuja meikkejä. Kirjoitin meikeistä vähän aikaa sitten oman postauksensa, jonka voit lukea täältä.

kännykkäkuvii5
Oon tehnyt viime aikoina kaksi kertaa tota sitruunajuustokakkua, enkä ole vieläkään kyllästynyt siihen. Oon myös saanut paljon kehuja siitä. Olisi kiva kokeilla jotain muun makuisia tuorejuustoja siihen, esim. vanilja voisi olla herkullinen. // Lilli söpöilee ♥

kännykkäkuvia
Sushitime! Oi että, toi annos oli niin herkullinen. //  Jäätiin hetkeksi istuskelemaan Aurajoen rantaan ja nauttimaan auringonpaisteesta. Siinä istuessa tuli ihan ikävä kesää. Aurajoen ranta on ehdottomasti yksi mun lempipaikoista kesällä, koska se on erinomainen paikka vaikkapa piknikille tai kävelylle. Suunnitelmissa olisi ensi kesänä mennä käymään jokilaivoilla, koska oon käynyt niissä vasta kaksi kertaa.

kännykkäkuvia5
Työpäivän jälkeen bussipysäkillä venailua // Lillistä ja Mindistä on tullut jo näin lyhyessä ajassa melko tiivis kaksikko. :-)

T. Emilia

4 kommenttia:

  1. Ei vitsi sulla on kauniin värinen tukka! Mun unelmahiusväri haave! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten hyvälle mielelle tää kommentti sai! Kiitti :-) Mä en ole nyt kahteen vuoteen värjännyt hiuksia lainkaan, kun oon viihtynyt hyvin omassa värissä. :-D

      Poista
  2. Voi että kun nuo kissat on suloisia! ❤ Kiva postaus :)

    tiiaemilia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaisi enää kuvitellakaan, millaista olisi ilman meijän kisuja. Ne ovat niin ihania (useimmiten, haha). <3 Kiitos paljon! :-)

      Poista

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥