Mä päätin hakea muita töitä ja sainkin kuukaudeksi töitä päiväkodista. Tykkäsin tosi paljon työskennellä siellä ja työkokemus vahvisti entisestään mielenkiintoa päiväkodissa työskentelyä kohtaan.
Hain myös keväällä korkeakouluun. Lukeminen pääsykokeisiin sujui aluksi hyvin. Yksi osio pääsykoemateriaalista oli kuitenkin niin raskas ja vaikealukuinen, että mun lukemismotivaatio lysähti täysin. Mitä useampi päivä kului lukemisesta, sitä enemmän lukeminen ja kouluun hakeminen alkoivat ahdistamaan mua. Murehdin, että en varmastikaan pääse kouluun, joten miksi edes vaivaudun hakemaan sinne.
Tulosten odottaminen oli piinaavaa. Kävi niin, että jäin varasijalle 22. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.
Laitoin kesän aikana lukuisia työhakemuksia ja kävin yhdessä työhaastattelussa. Tunsin itseni niin epäonnistuneeksi ja tyhmäksi, kun mulla ei ollut opiskelu- tai työpaikkaa. Takaraivossa kolkutti koko ajan epätietoisuus tulevaisuudesta ja tuntui, että elämä junnasi vain paikoillaan. Ajoittain oon myös kokenut itseni hirmu yksinäiseksi, kun päivät menivät suurimmaksi osaksi yksin kotona ollessa, kun taas kaverit ja poikaystävä kävivät töissä. Blogikaan ei tuottanut mulle samanlaista iloa kuin ennen, joten blogi on ollut melko hiljainen viime aikoina.
Pari viikkoa sitten kävin toisessa työhaastattelussa ja sain jo saman päivän aikana soiton, että olen saanut työpaikan päiväkodista. Oon niin onnellinen ja innoissani uudesta työpaikasta! Aloitan työt elokuun 21. päivä, joten tässä on vielä muutama viikko aikaa lomailla. Ootan kuitenkin innolla töiden aloittamista ja sen mukanaan tuomaa arkista rytmiä.
Tuntuu, että kaikki ne palaset, jotka olivat vielä viimeisen puolen vuoden aikana hajallaan, alkavat pikkuhiljaa loksahtamaan paikoilleen. :-)
T. Emilia
