31. elokuuta 2015

Kinkkutomaattipiirakka

Hei! Laitetaanpas viikko käyntiin reseptillä - taas kerran hyvin simppelillä sellaisella! ;-) Tein tätä suolaista piirakkaa viikko sitten, kun pari kaveriani tuli kyläilemään mun luokse ja vuoka tyhjeni siihen malliin, että piirakka oli ilmeisesti onnistunut. Ainekset piirakkaan ovat vähäiset ja ne löytyy taatusti jokaisen kaapista. Tähän voi myös soveltaa haluamiaan eri täytteitä ja mä suunnittelinkin jo, että voisin kokeilla seuraavaksi jauhelihapaprika-yhdistelmää! 

Ainekset:

Pohja:
3dl vehnäjauhoja 
100 g voita 
3 rkl vettä 

Munamaito: 
2 kananmunaa 
3 dl maitoa 
n. 1-2 dl juustoraastetta 
mausteita (mä käytin suolaa, mustapippuria ja valkopippuria)

Täytteet: 
n. 200-300 g kinkkua
2 tomaattia

Valmistusohje:

1. Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. 
2. Sekoita keskenään jauhot ja voi. Lisää siihen vesi ja sekoita tasaiseksi.
3. Voitele vuoka halutessasi voilla. Painele sen jälkeen taikina vuokaan (voit pistellä taikinaa haarukalla).

4. Esipaista piirakkapohjaa uunissa n. 10-12 minuuttia (mulla jäi hieman raa'aksi, joten kannattaa suosiolla esipaistaa pohja kunnolla...)
5. Pilko täytteet ja lisää ne esipaistetun pohjan päälle.

6. Tee munamaito ja kaada se täytteen päälle, niin että se peittyy. 
7. Paista piirakkaa uunissa n. 30-40, kunnes piirakan pinta on hieman ruskistunut ja munamaito on hyytynyt.

T. Emilia

8 kommenttia:

  1. Nam, näyttääpä hyvälle! Tää postaus oli kyllä hyödyllinen, pakko nimittäin itekin kokeilla tehdä tuota joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! Tän helpompaa reseptiä saa kyllä etsiä :-D

      Poista
  2. nam ku hyvännäköistä :)! mä oon aina tehnyt vaan tavallista kinkkupiirakkaa mutta pakko kyllä kokeilla tuota tomaattista versiota joku päivä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kannattaa testata ihan vain vaihtelun vuoksikin! ;-)

      Poista
  3. Näyttää tosi herkulliselta, eli pakko kyllä kokeilla joskus! :)

    VastaaPoista
  4. oi nams <3 tosi hyvännäköistä :) Täytyy kokeilla joskus :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle piristävästä kommentista! Kannattaa laittaa ohje muistiin ;-)

      Poista

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥