15. elokuuta 2015

Tukholma osa 1

Hej! Kuten joku saattoikin lukea viime postauksesta, reissattiin poikaystävän kanssa ekaa kertaa yhdessä ulkomaille - ihan niinkin kauas kuin Tukholmaan. Lähdettiin laivalla Turusta perjantai-illalla ja tultiin takaisin maanantaiaamulla. Tänään saatte hieman kurkistaa mun reissukuviin perjantailta ja lauantailta, myöhemmin on tulossa loput kuvat vikalta päivältä ja hotellista. :-)

Pääsin perjantaina töistä, eli mun vikana työpäivänä, pari tuntia aikaisemmin mulle kertyneiden ylitöiden vuoksi. Tämän vuoksi oli mukavampaa lähteä reissuun, kun ei ollut ihan kiirus. Tai no, meinasin mä silti myöhästyä Turkuun lähtevältä bussilta... :-D

Meidän matka ei kuitenkaan alkanut kovin hyvin, koska terminaalin tiskillä ilmeni, ettei meillä ole sittenkään hotellivarausta. Tarkoitus oli ollut varata laivamatkat & hotelli pakettina, mutta jokin oli sitten mennyt pieleen ja hitsi, että ärsytti... En ollut todellakaan parasta matkaseuraa mun kiukuspäissäni, sillä manasin jo valmiiksi rahan kulumista. Ei kuitenkaan auttanut muu kuin hyväksyä tapahtunut virhe ja koittaa nauttia matkasta, koska eihän olisi ollut mitään järkeä jäädä mököttämään ja laskemaan menetettyjä roposia.


Ennustin, että illalla olisi hienon näköistä kannella - ja niin olikin. Käytiin ihastelemassa upeaa näkymää ja otettiin muutamat kuvat. Ainoa miinus oli voimakas tuuli, joka pyöritti hiukset ihan takkuun. Hiuksista puheenollen, mulla kävi sellainen moka, että hiusharja jäi kotiin. Sain poikaystävältä lainaksi kamman, mutta aika tuskallista oli koittaa selvittää sillä takkuja. :-D

 photo IMG_0015_zpsnz1pvv38.jpg
T-paita Seppälä (Second hand) // Farkut H&M // Balleriinat Prisma // Kaulakoru Cubus

Laiva oli perillä Tukholmassa varhain aamulla ja lähdettiin suoraan etsimään hotellia, johon meidän alunperin oli tarkoitus varata huone. Sää oli jo aamulla lämmin ja kävelymatka hotellille menikin joutuisasti. Perille päästyämme saimme kuulla, että yksi huone olisi heti vapaa! Varasimme sen ja pääsimme jatkamaan uniamme hotellihuoneen jättisänkyyn. 


Revin poikaystävän sängystä hieman ennen kahtatoista, koska maha alkoi ilmoittamaan tyhjyydestään. Mä olen muutenkin meistä se aamuvirkumpi, haha. Suunniteltiin menevämme Gallerian-ostoskeskukseen syömään ja käydä samalla kiertelemässä muutamat kaupat. Päädyttiinkin lounastamaan astetta hienommassa ravintolassa nimeltä Piazza Fiore. Annokset olivat tosi suuret (edes poikaystävä ei jaksanut syödä kokonaan omaa annostaan, mikä on aikalailla ennenkuulumatonta :-D) ja hinta oli n. 15 euroa. Shoppailu ei loppujen lopuksi hirveästi napannut mahat turvoksissa ja kaupat olivat aikalailla samoja kuin Suomessa. 

Meidän reissun aikana Tukholman Kungsträdgårdenilla oli joku tapahtuma, joka keräsi hyvin porukkaa ja musiikki pauhasi. Tykkäsin tosi paljon puistosta ja sinne oli mukavaa istahtaa välillä. 

Toppi Seppälä // Farkut H&M // Kaulakoru Bik Bok

Kävin Tukholmassa ensimmäistä kertaa Brandy Melville:ssä ja ihastuin kyseisen liikkeen vaatteisiin! Rentoja, tyttömäisiä vaatteita suht' edulliseen hintaan - love it. Ostin kauan etsityn lierihatun ja söpöt kukkashortsit. Lierihattu näkyy tässä postauksessa alempana, sillä se päätyi päähän iltapäivällä auringon porottaessa.

Päivällinen mentiin syömään Taco Bar -nimiseen paikkaan, jonka annokset olivat juuri sopivan kokoiset ja hintaiset. Mun annoksen hinta taisi olla kympin paikkeilla. Kuvassa näkyy myös mun uusi iha-na lierihattu (ja ruokiin nauliintunut katse, haha)

Nyt tämä tytsy alkaa valmistautumaan ulos lähtöön, hejdå! 

T. Emilia

4 kommenttia:

  1. Kuulostipa kivalle reissulle ☺ Ihania kuvia myös 🌁🌃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli ihana reissu, vaikka ihan naapurimaahan vaan reissattiinkin! ;-) Kiitos sulle <3

      Poista
  2. Tosi kivannäköinen reissu ollut! Tukholma on kyllä ihana paikka ♥ ja rakastuin tohon sun hattuus! niin pähee :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tuo, sääkin suosi meitä <3 Kiitti paljon, itsekin tykkään tosta hatusta ihan simona ja sen lisäksi, että se näyttää kivalta, se suojaa auringonpistokselta! ;-)

      Poista

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥