22. elokuuta 2015

Vaateinspiraatiota syksylle

Leppoisaa lauantaita kaikille! Viime viikkoina ilmat ovat olleet koko kesän parhaimpia, vaikka syyskuun alkuun ei olekaan enää pitkä aika. Täytyy myöntää, että aloin jo ennen näitä helteitä valmistautumaan syksyyn ja yhtäkkiä pamahtaneet helteet saivat mut hiukan ymmälleen. Kesävaatteet pääsivät siis kuitenkin käyttöön! :-D 

Syksy tulee kuitenkin ennen pitkää ja sitä myötä on ihana pukeutua pehmoiset neuleisiin, farkkuihin ja mukavasti lämmittäviin huiveihin. Katselinkin Espritin verkkokaupasta heidän tarjontaansa ja tein muutamat kollaasit mun lempparijutuista. Mulla on tapana kollaaseja tehdessäni miettiä, löytyykö multa jo vastaavia vaatteita omasta takaa ja mitä taas voisin joskus haluta hankkia vaatekaappiani täydentämään. Aika usein kaapin perälle unohtuu joitakin vaatteita, joihin voi tykästyä uudelleen! Tai sitten uskottelet itsellesi käyttäväsi vielä joskus paitaa, joka on ollut päälläsi viimeksi kolme vuotta sitten... Itse ainakin tunnistan itseni tuosta, heh. 

Tein kollaasit ajatellen loppukesän ja alkusyksyn vaatetusta, jolloin tarkenee vielä ilman takkia ja paksua pipoa sekä lapasia. Vaatteiden värimaailma ei ole enää niin raikas kuin kesällä, vaan sävyt ovat murrettuja ja tummempia - ja no, syksyisempiä. Tottakai syksylläkin saa pukeuttua haluamansa värisiin vaatteisiin, mutta itse tulee kyllä pukeuduttua pääosin eri väreihin kesällä ja syksyllä. Merkkasin muuten lempivaatteitani kollaaseista sydämillä, vaikka voisin enemmän kuin mielelläni pukea näistä jokaisen päälleni. :-) 

 1. täältä 2. täältä 3. täältä (tuote oli jo ehtinyt loppumaan, joten laitoin linkin vastaavaan)

Pukeudutteko te eri värisävyihin syksyllä kuin kesällä? Entä löytyykö lemppareita kollaaseista? :-)

T. Emilia

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja ihanan näköisiä nuo kaikki vaatteet ! :)

    http://lifestylefortomorrow.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :-) Espritin sivuilla oli tosi paljon kivan näköisiä vaatteita, joten oli hieman hankaluuksia valita tähän muutamat lempparit... :-D

      Poista

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥