5. heinäkuuta 2016

Tää kaikki ei oo meidän käsissä

 photo IMG_0005-_zpspmvxhtty.jpg
 photo IMG_0013-_zpslerlle1r.jpg
 photo IMG_0009-_zps1h64k6bw.jpg

Asiat ei aina mene niin kuin sä oot suunnitellut.
Sattuma saattaa laittaa asiat mukkelis makkelis ja sä et voi tehdä muuta kuin koittaa pysytellä tahdissa mukana ja hyväksyä muuttuneen tilanteen.
Katkeruus, surkuttelu tai "mitä jos" - kysymysten pyörittely eivät edistä asioista eteen pääsemistä.

Meidän muutto ensimmäiseen yhteiseen kämppään sujui hyvin. Sain kuitenkin ikävän puhelinsoiton muuttopäivänä. Meille tulossa ollut kissa jouduttiin lopettamaan. En meinannut kyetä käsittämään, miten sellaista voi tapahtua vain päivää ennen kuin meidän oli tarkoitus hakea kissa meille. Tuntui tosi haikealta päästää irti ajatuksesta, että meidän eka yhteinen lemmikki ei koskaan päässyt asumaan meillä. Olin kuitenkin käynyt katsomassa kissaa viikoittain ja ajattelin meidän yhteistä tulevaisuutta paljon.

Onneksi läheiset ovat olleet ihan mahtavia ja tarjonneet tukea. Myös uuden kodin laittaminen on pitänyt ajatukset iloisempana. Kun oikea aika koittaa, voi miettiä kodin tarjoamista jollekin toiselle kissalle.
Mutta nyt on hyvä näin.

Hyvää yötä! ♥
T. Emilia

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Ikävä kuulla että kisu ei päässytkään teille :( Voimia paljon sinne! Lemmikit on aina haastavia, kun niitä on niin ihana ottaa ja hoitaa mutta sitten kun tulee luopumisen aika niin se on jotain ihan käsittämättömän inhottavaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi, ihanaa saada tukea myös blogin kautta. <3 Niimpä, lemmikeistä luopuminen on aina hirveää. :-( Mutta ajan myötä suru helpottaa ja voi muistella kivoja hetkiä.

      Poista

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥