6. huhtikuuta 2017

Uusi perheenjäsen

Kuten mainitsinkin pari postausta takaperin, meille muutti uusi perheenjäsen kolmisen viikkoa sitten. Kissalle on nyt pitkien pohdintojen jälkeen päätetty nimikin, Mindi. Nimen päättämisessä taisi kestää kauemmin, kuin päätöksessä ottaa kissa meille, haha. :-D

Mä olin laittanut kaksi paikallista eläinsuojeluyhdistystä seurantaan Facebookissa, jos vaikka sopivan oloinen kissa löytyisi. Aateltiin nimittäin, että Lillille olisi kiva saada kissaseuraa. Eräänä iltana näin kuvan suloisesta, harmaasta kissasta ja koitin etsiä yhdistyksen sivuilta kissan tietoja. Niitä ei kuitenkaan mun harmikseni löytynyt. Seuraavana aamuna Facen etusivulle pomppasi ilmoitus kolmesta kotia etsivästä kissasta - ja yksi niistä oli se harmaa kissa, jonka kuvan olin nähnyt edellisenä iltana! Kerroin asiasta innostuneena poikaystävälle, johon hän totesi, että soita ja kysy kissasta. :-D Niimpä tartuin luuriin ja varasin kissan meille. Mentiin jo samalla viikolla katsomaan sitä ja sitä seuraavalla viikolla kissa muutti meille. :-)

IMG_0053-
IMG_0072-
IMG_0081-
IMG_0093-
Mindin taustoista ei ole juurikaan tietoa. Se on loukutettu usean kissan populaatiosta ja syntynyt viime kesänä. Mindi on tosi arka ja ekat päivät menikin sängyn alla piileskellessä. Se sähisi ja murisi, jos tuli liian lähelle. Se meni syömään ja kissanhiekkalaatikolle vasta, kun kukaan ei ollut samassa huoneessa. :-D

Mindi on kuitenkin rohkaistunut päivä päivältä ja nyt se uskaltaa jo oleskella samassa huoneessa meidän kanssa. Se tulee myös hyvin toimeen Lillin kanssa: ne nukkuu lähekkäin, käyvät nuuskimassa toisiaan ja leikkivät yhdessä. Viime viikonloppuna Mindi yllätti mut täysin, kun se antoi mun silittää ja se alkoi vielä kaiken kukkuraksi kehräämään tyytyväisenä. :-)

Nyt tämä suloinen löytökissa saa viettää onnellisia kissanpäiviään meillä! 

T. Emilia

18 kommenttia:

  1. Ihanaa, että kissa sai kodin ja kissakaverin. <3 On muuten tosi kaunis ilmestys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näistä kahdesta on tullut lyhyessä ajassa kaverukset <3 Kiitti kommentista :-)

      Poista
  2. Voi että, ihana kun annoitte kissalle hyvän kodin :') Todella suloisia kuvia <3

    VastaaPoista
  3. Voi että, aivan mahtavaa, että Mindi sai teiltä uuden ihanan kodin! <3 Oon varma, että hän rohkaistuu aina vain enemmän ja jossain vaiheessa ymmärtää, että otitte hänet hoiviinne rakkaudesta. Molemmat ovat kyllä kovin suloisia kaunokaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin uskon, että hän rohkaistuu koko ajan enemmän. Lilli on niin kesy sylikissa kuin olla voi ja hän voi näyttää Mindille mallia, ettei meitä ihmisiä tarvitse pelätä. :-) Kiitos ihanasta kommentista! <3

      Poista
  4. Aww mitkä ihanat karvakamut <3 Löytökissojen pelastaminen on hieno juttu! Meidän entinen kissa tuli meille löytökissana, tosin sijaisperheestä, joten oli jo ehtinyt tajuamaan, ettei ihmiset ole pahoja :D Kissa oli todella utelias ja kekseliäs, kun meille tuli. Teidän kisut näyttää siltä, että niistä tulee parhaimmat kaverit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että teilläkin on ollut löytökissa. :-) Jep, Lilli ja Mindi viihtyvät tosi hyvin keskenään. Olisi ollut ihan kaamea tilanne, jos ne eivät olisi tulleet toimeen keskenään. Mutta onneksi ei tarvitse ajatella moista. :-D Kiitti mukavasta kommentista! <3

      Poista
  5. Ovatpas he kumpikin suloisia tapauksia ♡

    jasmintuomi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Oi kun ihania karvakamuja sulla on<3 Ihanaa jos hän sai uuden kodin! Super kevättä sulle:)

    http://www.harrietgripenberg.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihanasta kommentista ja mukavaa kevättä myös sullekin! :-)

      Poista
  7. En kestä!! Ihanat!! Kauhee kissakuume vaan nousi! Onnea teille uudesta perheenjäsenestä <3

    VastaaPoista

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥