23. toukokuuta 2015

Kukkia paidassa ja puissa

Iltaa kaikille! Meidän perheessä avattiin tänään grillikausi ja tehtiin yhdessä pihvejä, herkkusieniä, uusiaperunoita ja salaattia. Maistui kyllä tosi hyvältä pitkän tauon jälkeen! Kesällä saakin syödä grilliruokaa ihan kyllästymiseen saakka. :-D

Postauksen kuvat ovat eiliseltä, jolloin kävin mummin avecina paikallisen päiväkodin avajaisissa ja sain haettua passin. Passi tuleekin tarpeeseen jo huomenna, kun me lähdetään tosiaan äidin kanssa huomenna ekaa kertaa kaksin pikkureissulle Tallinnaan, toivottavasti on kivat säät. :-) 

Näissä kuvissa mun tukan väri näyttääkin itseasiassa just siltä kuin halusinkin. Ruskea väri on aika hyvin haalistunut ja punaisuus tullut esiin, tosin pimeässä mun hiukset näyttää yhä tummilta. Uskon kuitenkin, että mun hiukset saadaan laitettua kivan näköisiksi lakkiaisiin. :-) 

Kuvan housut ovat olleet tosi paljon käytössä, vaikkei niitä blogin puolella olekaan ennen näkynyt. Otettiin kuvia myös ilman takkia, mutta valkoinen t-paita + saman sävyinen iho ei jostain syystä miellyttänyt mun silmää, joten jätin ne suosiolla piiloon kuvakansioon. 

Takki Kappahl // T-paita Gina Tricot // Housut Pieces // Laukku H&M // Balleriinat House // Aurinkolasit Ray-Ban // Korvikset Glitter // Rannekoru ?

Täksi illaksi olisi luvassa vielä ainakin saunomista ja hiuksiin laitettavan öljyhoidon kokeilua sekä pakkaamista. Palaillaan ensi viikon puolella! :-)

T. Emilia

2 kommenttia:

  1. Ihanan keväisiä kuvia ja tosi kiva toi kevään lemppareita -postaus! Tykästyin myös tohon sun kauniiseen banneriin...:)

    http://suvimyllymaki.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥