17. kesäkuuta 2015

Kuulumisia

Heippa! Mulla on tapahtunut aika paljon nyt viimeisten päivien aikana, mikä näkyy myös blogin päivittämisessä. Materiaalia ja innostusta löytyy kyllä - aikaa ei. Mitä mulle oikeesti kuuluu? Viime viikko oli mun eka kesätyöviikko ja oon viihtynyt siellä ihan hyvin. Pikkuhiljaa töissä muodostuu sellainen rytmi ja päivät rullaa melko sutjakkaasti. Tosin tän viikon maanantaina lähdin ohjaajaksi seurakunnan lastenleirille ja palasin sieltä tänään päivällä. Mulla tuli muuten heitettyä talviturkki veks' leirillä (lapsilta sai aika paljon kannustusta ja ehkä aavistuksen sosiaalista painetta)! Onko joku muu kenties jo uskaltautunut uimaan?

Oon työskennellyt enemmänkin seurakunnalle, nimittäin olin kerhonohjaajana kolme vuotta ja samaten oon ollut jo useamman kerran isosena lastenleirillä. Vaikka tästä ehkä saa kuvan, että oisin jotenkin himouskovainen, se ei pidä paikkaansa. Käyn oikeastaan vain joulukirkossa ja that's it. :-D

Nyt kuitenkin poikettiin aika paljon aiheesta, joten palataanpa niihin kuulumisiin. Huomenna on paluu töihin, mutta perjantai onkin vapaapäivä. Silloin lähden viettämään mökille rentoa juhannusta, johon kuuluu ainakin grillailua, hyvää juomaa ja seuraa sekä saunomista. 


Oon tällä hetkellä tosi iloinen monesta asiasta, mm. onnistuneesta leiristä, opiskelupaikan saamisesta, parin päivän päästä koittavasta juhannuksesta, ajan löytymisestä kirjojen lukemiseen, muutamasta kesäisen lämpimästä päivästä ja mukavista suunnitelmista kesää varten. ♥

IMG_0130

T. Emilia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥