9. syyskuuta 2015

Hetkiä

Enjoy your life, carpe diem, nauti elämästä... Näitä mottoja kuuluu ja näkyy nykyään joka paikassa. Itsekin havahduin jokin aika sitten siihen, että tuntui siltä, etten juurikaan osannut nauttia elämän pienistä jutuista ja moni ihana hetki saattoi mennä vain sen takia ohi. Olen sittemmin oikein yrittänyt kääntää kurjempiakin hetkiä ympäri ämpäri etsien myös niistä hyviä puolia.

Olenko nyt onnellisempi? En osaa oikein vastata. Toisaalta olen osannut ilakoida enemmän, toisaalta mulle on tullut jopa paineita tällaisesta ajatustavasta. Mitä jos en osaa nauttia tarpeeksi? Olenhan nyt mukana ja läsnä hetkessä? Enhän murehdi turhia?


Musta on alkanut tuntua, että välillä on ihan hyvä vaan kurjan asian olla kurja asia ja vaikka valittaakin hieman. Joskus asiat vain mättää tai ainakin vahvasti tuntuu siltä. Mä myönnän kuitenkin olevani ihmisenä aika pessimistinen ja kaikesta valittavaa sorttia. Mulla saattaa välillä mennä hermot ihan pikkuruisista ja naurettavilta kuulostavista syistä, esimerkiksi tänään mua ärsytti, kun koulun porkkanaraasteessa oli seassa lanttua (kuinka julmaa laittaa sekaan lanttua?!!). Tiedostan kyllä, että on tyhmää valittaa moisesta, mutta nurisin silti pöytäseurueelle. Tuo oli kuitenkin vain pieni hetkellinen ketutus, suuremmiksi jutuiksi voisin mainita vaikkapa lukemattomat kieltävät vastaukset mun lähettämiin työhakemuksiin.


Ehkä tähänkin asiaan kannattaa etsiä tasapaino - nauttia hetkistä ja antaa vain välillä olla, mikäli niin huvittaa. Voiko joka edes joka hetkestä nauttia aidosti? Eikö juuri ne huonot hetket saa hyvät hetket tuntumaan hyvältä? Mä ainakin huomaan, että nautin ihan eri tavalla nyt sateettomista ilmoista, kun viime päivinä on tullut pyöräiltyä monia kertoja sateessa kouluun ja kotiin. Sitä paitsi eihän mun kuulu stressata elämästä nauttimisesta - jo ajatuksenakin se kuulostaa aivan naurettavalta. Tärkeintä mun mielestä on loppujen lopuksi, että niitä hyviä hetkiä on enemmän kuin huonoja.



T.Emilia

2 kommenttia:

  1. Ihana ja silmiä avaava postaus. Tuleehän sitä aivan liikaa välillä marmatettua, vaikka sen tiedostaa että se on täysin turhaa. Pitääpä yrittää ottaa tehtäväksi olla positiivisempi vaikka se tälläiselle pessimistille saattaakin haastavaa olla.
    Ja ihania kuvia sulla täällä blogissa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon ihanasta kommentista! Ihan totta puhut :-)

      Poista

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥