11. maaliskuuta 2015

Kosmetiikkauutuuksia

Hei vaan pitkästä aikaa! Yo-kokeista on selätetty 5/7, joten voiton puolella ollaan! Säästän teidät kuitenkin mun koulujaaritteluilta ja aion sen sijaan näyttää teille viime viikolla tehdyt kosmetiikkaostokset. :-) 

Täytyy myöntää, että oon jossain suhteessa materialistinen: vaatteiden, korujen ja meikkien hypistely kaupassa on ihanaa, lähes terapeuttista. Niiden ostaminenkin on kivaa, mutta rahan tuhlaaminen taas ei, varsinkin kun olisi aikomus muuttaa ehkä jo puolen vuoden päästä omaan asuntoon. Olenkin nyt ollut jo aika pitkän aikaa "säästökuurilla" ja ostanut hyvin vähän mitään turhia asioita. 

Viime viikon maanantaina tuli kuitenkin käytyä Sokoksen Kutsu kauneuteen-tapahtumassa, jossa oli tosi hyviä alennuksia. Eli seuraavaksi ostosten esittelyyn!


Kaikki tuotteet olivat olleet jo muutaman kuukauden mun ostoslistalla ja ne tulevat huultenrajauskynää lukuunottamatta kaikki päivittäiseen käyttöön (no okei, en mä oikeesti meikkaa läheskään joka päivä :-D). Oon parin vuoden ajan käyttänyt vallan kulmakynää, joten ajattelin ihan vain vaihtelun vuoksi kokeilla kulmapalettia. Kaikki tuotteet ovat We Care Iconilta, jolta multa ei taidakaan entuudestaan löytyä yhtään tuotetta.

Kulmapalettia testailinkin jo tiistaina ja se osoittautui todella miellyttäväksi. Kaksipäinen harja on toimiva ja paletin sävyt ovat hyviä, vaalein sävy on itseasiassa korostusväri (kätevää, että sekin on paletissa!). Kaikeen lisäksi tykkään tosta rasian ulkomuodosta, tosi tyylikäs.

High lighteria en ole koskaan ennen omistanut, joten ajattelin, että olisi ehdottomasti aika kokeilla sitä! Mun mielestä toi vaikutti kivan kevyeltä, mutta se peitti kuitenkin hyvin punertavat kohdat ja tummat silmänaluset sekä toi kirkkautta kasvoille.

Huultenrajauskynää en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta toivon, että sävy toimii mun yhden huulipunan parina. Kuvia tulee varmasti myöhemmin! :-)

Siveltimiä, suteja tai harjoja mulla ei juurikaan ole, vaan levitän lähes kaiken sormin (tosi epähygieenistä, tiedän...). Kun osti We Care Iconin tuotteita yli 20 eurolla, sai kaupanpäälliseksi puuterisiveltimen, mikä oli mukava yllätys. Mun mielestä se on tosi kauniin näköinen, jos vaikka oppisin pikkuhiljaa käyttämään myös siveltimiä meikkaamisessa!

Kulmapaletti Shape and define 8,90 (alk. hinta 10,90// High lighter Perfect cover, sävy 1 Magic light 7,50  (alk. hinta 9,90) // Huultenrajauskynä Magnetic lips, Smooth wear lipliner, sävy 3 Perfect rose 3,90€ (alk. hinta 4,90) // Puuterisivellin kaupanpäällinen (alk. hinta 12,90

T. Emilia

4 kommenttia:

  1. We Care Icon on kyllä tosi hyvä merkki ja hinta-laatusuhde on kohdillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, ainakin ensivaikutelman puolesta tykkäsin! :-)

      Poista
  2. Tosi monen oon kuullut kehuvan WCIn tuotteita. Pitäisiköhän ostaa ja kokeilla, kun on kerta niin kehuttu;) Tykkään sikana muuten noista siveltimistä, ovat niin söpön värisiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta ei oo ainakaa kovin paha, joten ehdottomasti kannattaa kokeilla! :-) Nii mäkin, voisin ostaa enemmänkin noita siveltimiä. <3

      Poista

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥