17. marraskuuta 2015

Chillailupäivä

Lauantaina tuli taas pohdittua poikaystävän kanssa, ettei mukavaan päivään vaadita paljoa. Riittää, että saa viettää sen jonkun hyvän tyypin seurassa. Edes harmaa ilma, muutamat sadekuurot ja nuhainen fiilis eivät pilanneet päivää. 

Aloitettiin lauantaiaamu nukkumalla pitkään (tai no mä heräsin virkeänä jo ennen kymmentä tiukasti muhun takertuneen unirytmin ansiosta...) ja lähdettiin lounaan jälkeen ulos. Käveltiin keskustaan päin ja otettiin samalla asukuvat. Pyörähdettiin muutamassa kaupassa ja mä hypistelin kaikkia joulujuttuja, mutta mukaan ei kuitenkaan tarttunut mitään. Koitettiin käydä testaamassa Fazerin kahvilaa, mutta se jäi vain koitokseksi, sillä kahvila oli tupaten täynnä ihmisiä. Päädyttiin tuttuun ja turvalliseen Brownz-kahvilaan, jossa tilattiin yhteinen kakkupala ja lämpimät juotavat. :-)

Lopuksi mentiin ruokakauppaan ostamaan alennuksessa olleita irtokarkkeja, joita syötiin katsellen Hobitti trilogian viimeisintä osaa. Tuo leffa oli kyllä aikamoinen pettymys kirjan lukemisen jälkeen. Ensimmäinen osa leffatrilogiasta vielä menetteli. Oon tosin nykyään melko kriittinen leffoja kohtaan, eikä oikein mikään tunnu nappaavan. Paras leffa, jonka oon vähään aikaan kattonut on "The Vow" - se todellakin yllätti mut ja poikaystävänkin. Hyviä leffoja saa ehdotella, haha!

 photo IMG_0024-_zps95dwudhm.jpg 


T. Emilia

2 kommenttia:

  1. kiva postaus! Nyt alko hirveesti tehdä mieli irttareita kun näin ton vikan kuvan :D

    VastaaPoista

Vastaan jokaiseen kommentiin!
Kiitos kommentistasi ♥